Rakennushistorian osaston restaurointiyksikön rakennuttamisjaoksen tehtävänä on huolehtia Museoviraston hallussa olevan kansallisomaisuuden säilymisestä, esimerkillisestä restauroinnista ja hoidosta. Maan johtavana restauroinnin asiantuntijana viraston vastuulla on restaurointialan yleinen kehittäminen ja sitä koskevan tiedon levittäminen. Museoviraston rakennuttamistoiminta muodostaa merkittävän kanavan restauroinnin teorian, käytäntöjen ja menetelmien kehittämiselle.

Perinteisten käsityötaitojen elvyttäminen ja ylläpitäminen samoin kuin tiedon kartuttaminen konservointimenetelmistä ja vanhoista rakennusmateriaaleista ovat keskeinen osa kehittämistyötä. Viraston omat restaurointikohteet tarjoavat käytännönläheisen pohjan tutkimukselle. Materiaalitutkimuksissa on viime vuosina keskitytty tiilen historiaan, laastien analyysiin, puurakentamiseen ja perinteiseen hautatervaan.

Rakennustekniikan historian ohella Museovirastossa dokumentoidaan, tutkitaan ja esitellään perinnerakentamisen taitoja ja työmenetelmiä. Suuren yleisön ja rakennusalan oppilaitosten kiinnostus viraston työmaita kohtaan kasvaa jatkuvasti. Myös omatoimikorjaajat käyvät ottamassa oppia museorakennusten korjaamisesta. Viime vuosina erilaiset työnäytökset ja talkootapahtumat ovatkin yleistyneet. Pärekatto- ja punamultatalkoiden ohella on Museoviraston kohteissa esitelty kaislakaton tekoa, paanujen veistoa, liisteiden tekoa ja muita perinteisiä puuntyöstömenetelmiä.

Kansainvälisten käytäntöjen mukaisesti restaurointiratkaisujen tulee perustua tutkittuun tietoon. Tutkimus- ja dokumentointityö jatkuu koko korjausprosessin ajan. Näin viraston rakennuttamistoiminta tuottaa jatkuvasti arvokasta uutta tietoa korjausmenetelmien ja -materiaalien ohella myös itse restaurointikohteista. Rauniokonservointiin liittyvät arkeologiset kaivaukset ja tutkimukset valottavat kohteen varhaisempaa historiaa ja auttavat meitä muodostamaan käsityksen aikaa myötä kadonneista rakennusosista. Museoviraston viime vuosina toteuttama laaja ruukkien restaurointihanke puolestaan on lisännyt oleellisesti tietoa varhaisesta teollisuushistoriasta, työn historiasta, raudan valmistuksessa käytetyistä työmenetelmistä kuten itse tuotantolaitoksistakin. Eri kohteissa on voitu kehittää uutta teknologiaa hyödyntäviä dokumentointimenetelmiä. Näin on parannettu kohteiden esittelyä ja tiedon jakamista laajempaan käyttöön.

Alan kansainvälisen osaamisen seuraaminen ja yhteyksien pitäminen on välttämätöntä. Museoviraston restaurointitoiminnalla on myös kansainvälistä merkitystä. Suomen vahvuutena on luonnollisesti puukonservointiin ja perinteiseen puurakennustaitoihin liittyvä tietotaito. Kansainväliset kirvesmiesmestarien työleirit ja monet EU-asiantuntijaprojektit ovat hyödyntäneet Museoviraston osaamista ja rakennuttamiskohteita.

Linnoitusalueisiin liittyvien laajojen kulttuurimaisemien samoin kuin kartanopuutarhojen ja -puistojenkin tutkimus, suunnittelu, restaurointi ja jatkuva hoito muodostavat melkoisen haasteen Museoviraston kaltaiselle pienelle kiinteistöyksikölle. Suurmaiseman aikakerrostumien ohella tarvitaan tutkimustyössä myös mikroskooppitason selvityksiä. Luotettavan tiedon hankkiminen vanhoista kasvilajeista edellyttää erityisosaamista ja -tekniikkaa, esimerkkinä historiallisten kasvien siemenanalyysit.

Tyrvään kirkon laastitutkimuksissa selvitettiin rakennuksen alkuperäisten laastien koostumuksia ja ominaisuuksia. Laastinäytteitä tutkittiin myös mikroskooppisesti.

Punamultatalkoot Urajärven kartanomuseolla 1995.

Ilmajoen Yli-Lauroselan talomuseon navetassa esillä oleva rakennusfragmenttinäyttely tarjoaa kävijöille tietoa pohjalaisesta rakennusperinteestä ja käytännön ohjeita vanhojen rakennusten kunnostuksesta.

Periaatteelliset keskustelut työn lomassa ovat tehokas tapa oppia toisilta, kuten huomattiin kansainvälisten kirvesmiestyöleirien aikana. Kuva Kainuusta Takkilan tilalta 2002.