Museoviraston etusivulle



Olavinlinnan uusi sadekatos
Savonlinna

Olavinlinnan uusi sadekatos toteutettiin talvella 2000 arkkitehtikilpailussa voittaneen ehdotuksen mukaisesti. Käänteinen, ohuiden teräsrakenteiden varassa toimiva jännitetty tekstiilikate on uraauurtava ja kansainvälisestikin kiinnostava ratkaisu. Vähäeleinen ja moderni katos ei kilpaile mahtavan keskiaikaisen linna-arkkitehtuurin kanssa.


Lentokuva Vallas oy / Hannu Vallas 2000












Keskiajalla perustettu Olavinlinna sijaitsee vuolasvetisessä Kyrönsalmessa olevassa saaressa. Harmaakivilinnan alkuperäisenä tehtävänä oli torjua idästä tulevia hyökkäyksiä ja taata Savon seudun herruus Ruotsin kruunulle.

Historiaa

Erik Akselinpoika Tottin vuonna 1475 perustama Olavinlinna tunnustettiin jo 1800-luvulla historialliseksi monumentiksi ja merkittäväksi matkailukohteeksi. Olavinlinnassa on ollut monia rakennusvaiheita ensin Ruotsin ja myöhemmin Venäjän valtakunnan rajalinnana. Olavinlinnan toiminta linnoituksena päättyi 1840-luvulla, minkä jälkeen kohdetta ryhdyttiin hoitamaan muinaismuistona. Siitä lähtien linnaa on korjattu useaan otteeseen. Viimeisin laaja restaurointi toteutettiin vuosina 1961-75.

Ensimmäiset oopperajuhlat järjestettiin Olavinlinnassa vuonna 1912 laulajatar Aino Acktén aloitteesta. Nykyiset Oopperajuhlat saivat alkunsa kesällä 1967 ja ensimmäinen sadekatos linnanpihalle tehtiin 1970-luvulla.

Uuden sadekatoksen rakennustyö

Olavinlinnan teknisesti ja toiminnallisesti vanhentuneen katoksen uusiminen tuli ajankohtaiseksi vuonna 1998, jolloin järjestettiin kutsukilpailuna arkkitehtikilpailu uuden katosratkaisun ideoimiseksi. Tärkeimpänä vaatimuksena uuden katsomon ja sadekatoksen suunnittelussa oli kokonaisuuden sopeutuminen linnan historiallisesti arvokkaaseen arkkitehtuuriin. Lisäksi rakenteiden on oltava helposti koottavissa ja kuljetettavissa, koska niitä ei voida varastoida linnan alueelle. Katsomon suunnittelussa pyrittiin muunneltavuuteen, jotta se palvelisi eri käyttäjäryhmien vaihtelevia tarpeita.

Sadekatos tehtiin jännitettynä tekstiilikatteena, joka on täysin vesitiivis eikä värähtele tuulessa. Noin 1800 m²:n laajuinen katettava alue on Euroopan mittavampia. Jännitetyn tekstiilikatteen minimaaliset kantavat rakenteet ovat pääosin katoksen yläpuolella ja katos tukeutuu linnanpihalle vain takaosastaan. Linnan muureissa katos tuettiin 1900-luvun alussa tehtyihin betonikansiin. Uudet rakenteet eivät näy linnan ulkopuolelle muualta kuin eteläsivustan matalimpien muurien yli. Korjaustöiden yhteydessä kohennettiin myös linnan huolto- ja sosiaalitiloja.

Uusi sadekatos valmistui Oopperajuhlien kesän 2000 näytäntökaudelle. Käytössä uusi katos ja katsomo ovat osoittautuneet sekä toiminnallisesti että akustisesti erinomaisiksi. Vuonna 2000 katokselle myönnettiin Kaakkois-Suomen rakennus- ja ympäristötaidepalkinto.


Kohteen suunnittelijat ja vastuutahot Museovirastossa

Olavinlinna Museoviraston www-sivuilla

 

Jussi Tiainen 2000
Katos on suunniteltu rakenteiltaan sellaiseksi, ettei katsomossa ole yhtään yleisön näkyvyyttä häiritsevää pilaria.

Jussi Tiainen 2000
Katos sopeutuu arvokkaaseen paikkaansa.

H.Ahtiainen 2001
Sadekatos pystytetään joka kesäkaudelle erikseen, joten rakenteiden on oltava helposti pystytettävissä ja purettavissa. Kuvissa katoksen pystytys käynnissä keväällä 2001.

H.Ahtiainen 2001