Pälkäneen rauniokirkko, Pälkäne

Pälkäneen kirkonraunioita on kunnostettu useaan otteeseen sadan viime vuoden aikana. Uusimmissa korjausvaiheissa kivimuurien säilyminen turvattiin vahvistamalla perustuksia ja sakastin vesikatto uusittiin perinteisiä materiaaleja ja työtapoja käyttäen. Avoimen peltomaiseman ympäröimä rauniokirkko houkuttelee vuosittain paljon vierailijoita ja tarjoaa myös hienot puitteet seurakunnan tilaisuuksille. Asehuoneen kattamishanketta on valmisteltu yhteistyössä alan oppilaitosten kanssa. Arkkitehti- ja rakennuskonservaattoriopiskelijoille on tarjoutunut mahdollisuus paneutua rekonstruktion, restauroinnin ja konservoinnin käsitteisiin käytännön työn kautta.

Pälkäneen kirkonrauniot sijaitsevat avoimessa peltomaisemassa. Kuva: Hannu Vallas, Lentokuva Vallas.

Rauniokirkko kertoo menneiden polvien työstä

Pälkäneen Pyhän Mikaelin kirkko on rakennettu 1400-1500-lukujen vaihteessa. Kirkon alkuperäiseen suunnitelmaan sisältyi päälaiva, sakaristo ja asehuone. Taloudellisista syistä päälaivaan suunniteltu holvaus jäi toteuttamatta, mutta sakaristoon muuratun komean ristiholvin jäännökset ovat yhä nähtävissä tilan nurkissa. Kirkko osoittautui 1700-luvun kuluessa liian pieneksi kasvavalle seurakunnalle, ja se autioitui lopullisesti vuonna 1839, kun Pälkäneen uusi kirkko valmistui.

Vuodesta 1917 lähtien Muinaistieteellinen toimikunta vastasi rauniokirkon korjauksista. Ensimmäisinä korjaustoimina tuettiin kallistunutta kuoripäädyn seinää ja muurattiin uudelleen ikkuna- ja oviaukkoja. Korjauksia jatkettiin 1960-70-luvuilla sekä vuosina 1988-94, jolloin Museovirasto toteutti kohteessa mm. muurien vahvistustöitä, länsipäädyn koristekuvioiden dokumentoinnin sekä kirkon sisäpuolen pintavesien poistojärjestelmän.

Puutteelliset perustukset aiheuttivat halkeamia muureihin

Vuonna 1996 tehdyissä painokairauksissa kävi ilmi, että rakennuksen perustamissyvyyden alapuolelle kaivetut haudat sekä pohjavesien laskeminen olivat aiheuttaneet muurien painumista. Kesällä 1998 kirkon länsipäädyssä havaittiin uusia halkeamia, jolloin perustusten tila selvitettiin tarkemmin koekaivauksilla. Tutkimuksissa länsipäädyn ja asehuoneen perustukset osoittautuivat mataliksi ja liian kapeiksi kannattamaan muurien painoa. Itäseinän osalta tilanne oli vielä huonompi, sillä paikoin perustuksia ei löydetty lainkaan.

Kirkon länsipäädyn vaurioiden syyksi paljastuivat puutteelliset perustukset. Kuva: Saara Vilhunen, Museovirasto.

Kirkon perustusten tuentatyöt käynnistettiin kesällä 2003. Länsipäädyn ja asehuoneen eteläpäädyn tueksi valettiin betonianturat, ja asehuoneen eteläseinä oikaistiin tarvittavilta osin. Oikaisu oli hyvin vaativa operaatio, jossa tiilikolmion yläosa käännettiin tilapäisesti tuettuna suorempaan, ja syntynyt sauma vahvistettiin laastilla. Yläosan oikea, tasapainoinen asento määriteltiin silmämääräisesti rakennesuunnittelijan ja arkkitehdin päätöksellä. Samassa yhteydessä kunnostettiin kirkkomaata ympäröivä aita.

2007 Sakasti sai uuden uralautakaton

Sakariston katto kunnostettiin kesällä 2007. Tavoitteena oli poistaa 1950-luvulla rakennettu huopakate ja rakentaa sen tilalle 1700-luvulla käytössä olleen kaltainen kaksinkertainen uralautakate. Työ aloitettiin purkamalla vanha huopakate, jonka jälkeen voitiin tutkia myös kantavien rakenteiden kuntoa. Huonokuntoiset ja lahot rakenteet uusittiin tarvittavilta osin ja samalla niitä vahvistettiin, koska uusi katemateriaali on huomattavasti aiempaa painavampaa. Uusien viisimetristen selkäpuiden asennus oli korjaushankkeen vaativimpia työvaiheita. Kunnostettujen alusrakenteiden päälle asennettiin tuohikerros vedeneristeeksi. Tuohet hankittiin järjestämällä tuohenkiskontatalkoot. Tapahtuma houkutteli paikalle paljon talkooväkeä ja se kiinnosti myös tiedotusvälineitä. Viimeiseksi katolle naulattiin uralaudoitus kahteen kerrokseen. Yli nelimetristen lautojen asennus jyrkille katonlappeille oli haastavaa työtä. Uuden katteen ja seinämuurin saumakohtaan kiinnitettiin jiiriksi taivutettu lyijylevy estämään veden pääsyn rakenteisiin. Lautakattoa ei käsitelty lainkaan, vaan se saa rauhassa harmaantua omaa tahtiaan. 2008- Asehuoneen kattamishanke Asehuoneen perustusten vahvistuksen ja eteläpäädyn tuentatöiden jälkeen syntyi ajatus tilan kattamisesta. Hanke käynnistyi vuonna 2008 ja sen päätavoitteena oli turvata kirkonraunion rakenteellisesti herkimmän osan säilyminen. Projekti toteutettiin yhteistyössä kolmen oppilaitoksen kanssa; mukana olivat Teknillisen korkeakoulun arkkitehtuurin laitos, Seinäjoen ammattikorkeakoulun rakennuskonservaattorilinja ja Pirkanmaan ammattiopiston kivirakenteiden restaurointilinja. Asehuoneen uusien kattorakenteiden lähtökohdaksi otettiin hämäläisten keskiaikaisten kirkkojen sakasteissa ja asehuoneissa säilyneet vanhat kattotuolit. Esikuvaksi uusille rakenteille etsittiin ennen 1800-luvun alkua toteutettuja ratkaisuja.

Sakastin katon vedeneristeenä käytettiin tuohikerrosta. Tarvittavat koivun tuohet irrotettiin suurina liuskoina. Kuva: Selja Flink, Museovirasto. Tuohikerroksen päälle asennettiin kaksi kerrosta uralautoja. Kuva: Virve Suominen. Painavien uralautojen asennus jyrkälle katonlappeelle oli raskas ja vaativa työvaihe. Kuva: Virve Suominen.

Tavoitteena oli, että uusi katto olisi esteettisesti korkeatasoinen ja rakentaminen toteutettaisiin perinteisiä työtapoja noudattaen. Lisäksi kattorakenteen täytyy toimia päädyn tuennan apuna eikä se saa vaurioittaa sivuseiniä.

Kattorakenteiden suunnittelijoina olivat Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiopiskelijat, jotka aloittivat työn syksyllä 2009 tutkimalla Pälkäneen lähiseudun kirkkojen vanhoja kattorakenteita. Suunnitelmien lähtökohdaksi valittiin Akaan sakastin kattotuolit. Suunnittelutyön aikana kattamisvaihtoehtoja tutkittiin 3D-mallinnosten avulla sekä rakenteellisesta että esteettisestä näkökulmasta ja rakenteita koeistettiin myös laboratorio-olosuhteissa.

Rakennustyössä tarvittavan puutavaran hankinnasta huolehti Vanhankirkon suojeluyhdistys. Puut kaadettiin ja sahattiin talvella 2009, jotta ne ehtivät kuivua riittävästi ennen kattotuolien tekoa. Rakennuskonservaattoriopiskelijoiden ensimmäinen työleiri pidettiin maaliskuussa 2010, jolloin asehuoneen uusia kattotuoleja veistettiin kirveellä viidentoista opiskelijan voimin. Toinen työleiri on järjestetty talvella 2012-2013.

Kesällä 2010 ohjelmassa oli asehuoneen perustusten vahvistaminen tulevaa kattamista ajatellen. Koska kohde on muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös, täytyi kaikki kaivuutyöt tehdä arkeologisessa valvonnassa. Perustukset vahvistettiin tekemällä asehuoneen sivuseinien alle vahvistusanturat. Lisäksi kirkkomaalla oleva opaste ja Castrenin muistomerkki siirrettiin uuteen paikkaan arkeologin valvonnassa. Tämän jälkeen asehuoneen kivimuurit kunnostettiin Pirkanmaan ammattiopiston opettajan ja muutaman oppilaan voimin. Myös kirkonraunion muurinkorjauksia, erityisesti tiilirakenteiden osalta, on jatkettu vuosittain entistämisavustuksen voimin.

Asehuoneen kattamishanketta on tarkoitus jatkaa heti kun Vanhankirkon suojeluyhdistys saa hankittua rahoituksen. Museovirasto osallistuu hankkeeseen jatkossa antikvaarisena valvojana.