Vanhan Vaasan kirkonraunio, Vaasa

Vaasan keskiaikainen Pyhän Marian kirkko tuhoutui vuoden 1852 kaupunkipalossa. Kirkon rauniot ovat olleet oivallinen kohde kivirestauroinnin menetelmien tutkimiseen ja kehittämiseen sekä konservaattoreiden kivirakenteiden restauroinnin koulutukseen.

Vanhan Vaasan kirkonraunio. Kuva: Hannu Vallas, Lentokuva Vallas.

Kirkonraunion historia on monivaiheinen

Nykyisen Vanhan Vaasan alueen kirkollisen toiminnan juuret ulottunevat 1200-luvun lopulle, ja maallisen hallinnon tukikohdasta alueella on maininta 1300-luvun loppupuolelta. Mustasaaren seurakunta rakensi todennäköisesti 1500-luvun alussa Pyhälle Marialle omistetun harmaakivikirkon, joka on yksi Pohjanmaan viidestä keskiaikaisesta kirkosta.

Vuonna 1606 kirkonkylän paikalle perustettiin Vaasan kaupunki ja alueen asukasluku lisääntyi huomattavasti. Kasvavan seurakunnan tarpeisiin kirkkoa pidennettiin 1600-luvulla ja 1700-luvun puolivälissä se muutettiin ristikirkoksi. Vuonna 1852 Vaasan kaupunki tuhoutui tulipalossa. Myös kirkko vaurioitui pahoin, vain kivirakenteet jäivät pystyyn kertomaan aiemmasta loistosta. Palon jälkeen kaupunki rakennettiin uudelle paikalle lähemmäs merta ja Pyhän Marian kirkon rauniot jäivät kauas kaupungin ulkopuolelle.

2007-2012 Restaurointi elävöittää raunioaluetta

Vanhan Vaasan kirkonraunioita on restauroitu useaan otteeseen 1910-luvulta lähtien. Restauroinnin eri vaiheissa kohteessa on käytetty monenlaisia materiaaleja ja työtapoja, minkä vuoksi raunion yleisilme on kirjava. Osa korjauksista on myös peittänyt tai hävittänyt rakenteiden alkuperäisiä yksityiskohtia.

Pyhän Marian kirkonraunion viimeisin restaurointivaihe käynnistyi kesällä 2007 ja jatkui vuoteen 2012 asti Museoviraston ja Vaasan kaupungin yhteistyönä. Restaurointihanke on osa Vanhan Vaasan kehittämissuunnitelmaa, johon kuuluu myös Korsholman vallien kunnostus ja Vanhan Vaasan kanavan ympäristön kohentaminen vaiheittain. Suunnitelmat raunioympäristön tulevasta käytöstä muotoutuvat vähitellen hankkeen edetessä.

Raunion restaurointia pohjustettiin arkisto- ja kenttätutkimuksilla. Kirkon historian vaiheita on tutkittu 1910-luvulta lähtien ja runsasta aineistoa käytettiin hankesuunnittelun tukena. Arkeologiset tutkimukset tarjosivat lisävalaistusta ikkunapenkkien vesieristyksen suunnitteluun.

Raunion seinämuurien tiilirakenteissa ja kivimuurien saumoissa käytettiin teollisesti valmistettua hydraulista kalkkilaastia, joka sekoitettiin veden kanssa valmiiksi työmaalla. Rakenteellisesti heikentyneiden kivimuurien sisäosien täyttöön valittiin kalkkisementtilaasti. Ikkunapenkkien vedeneristeenä käytettiin bentoniittia, jonka päälle asennettiin maakerros ja ruohomattoa. Bentoniitti on luonnon savimineraalia, joka kastuessaan turpoaa ja muodostaa kosteutta läpäisemättömän pinnan. Rakenne on toiminut niissä kohdissa, joissa se saa olla rauhassa, mutta monin paikoin ikkuna-aukoissa kiipeily ja ilkivalta ovat osoittautuneet ongelmaksi.

Työmaa on tarjonnut Seinäjoen ammattikorkeakoulun konservaattoriopiskelijoille ja vastavalmistuneille konservaattoreille poikkeuksellisen tilaisuuden perehtyä historiallisten kivirakenteiden restaurointiin.