Kaakkois-Suomen pienlinnoitukset

Taavetti, Utti, Kärnäkoski, Liikkala ja Järvitaipale
Luumäki, Valkeala, Savitaipale

Kaakkois-Suomen linnoitukset ovat osa Pietarin puolustukseksi 1790-luvulla rakennettua linnoitusketjua. Raunioituneita pienlinnoituksia on restauroitu työllisyysvaroin, ja niiden maisemallista merkitystä on tuotu esiin ympäristöä raivaamalla. Vuonna 2007 käynnistyneen Pietarin kivikilpi -hankkeen aikana linnoitukset dokumentoitiin ja niiden opastusta ja palveluita parannettiin.

Näkymä Kärnäkoskelle. Kuva: Soile Tirilä, Museovirasto.

Pienlinnoitusten ketju Pietarin turvana

1700-luvun lopulla Venäjän luoteisrajan puolustus perustui porrastettuihin linnoitusvyöhykkeisiin, joista sisimmän osan muodostivat Pietarin edustan linnoitukset. Ulomman ketjun linnoitukset rakennettiin vartioimaan rajalinjan tärkeitä maastokohtia Kymenlaaksossa ja Savossa. Valtava linnoitustyö oli tuskin saatu valmiiksi, kun se menetti sotilaallisen merkityksensä Suomen sodan jälkeen vuonna 1809, ja Kaakkois-Suomen linnoitukset lakkautettiin yksi toisensa jälkeen.

Taavetin linnoitus Luumäellä rakennettiin 1770-luvulla strategisesti tärkeään tienristeykseen Salpausselän eteläreunalle. Tähtimäisen linnoituksen muurit rakennettiin lohkokivistä, ja sen sisälle rakentui pienen kaupungin veroinen yhdyskunta kirkkoineen ja kasarmeineen. Utin, Kärnäkosken, Liikkalan ja Järvitaipaleen linnoitukset rakennettiin vuosina 1791-92 suojaamaan Ruotsin suuntaan johtavia pääteitä. Ne noudattavat Välimeren maissa 1400-luvulla kehitettyä bastionijärjestelmää, joka otettiin Suomessa käyttöön 1700-luvulla. Kaakkois-Suomen pienlinnoitukset on suojeltu muinaismuistolailla.

Kivikorjauksia ja lampaiden laidunnusta Lakkauttamisen jälkeen linnoitukset jäivät raunioitumaan ja osa linnoituslaitteista on hävinnyt kokonaan. Taavetin, Utin ja Kärnäkosken linnoituksia alettiin kunnostaa jo 1960-luvulla, mutta laajamittaiset restaurointityöt käynnistyivät 1980-luvulla työllisyystöinä. Taavetissa kunnostettiin pääosa sisälinnoituksen valleista, ja myöhemmin työt jatkuivat sisäpihalla. Linnoituksen säilyminen on pyritty turvaamaan myös kaavoituksella. Utin ja Kärnäkosken linnoitusten monivuotisten korjaushankkeiden aikana kunnostettiin vallien sortuneita kiviverhouksia laajoilta alueilta. Monet Kaakkois-Suomen linnoituksista ovat alun perin olleet satojen metrien laajuisia kokonaisuuksia. Aikojen kuluessa rakenteet ovat peittyneet osin kasvillisuuden ja maakerrosten alle. Kaikissa kohteissa onkin tehty vuosikymmenten ajan ympäristön raivausta ja maisemanhoitotöitä. Villiintynyttä kasvillisuutta raivaamalla on estetty rakenteiden lisävauriot, selkiytetty linnoitusten maisemallista merkitystä ja havainnollistettu kävijöille kohteiden alkuperäistä hahmoa. Kärnäkoskella on kokeiltu hyvällä menestyksellä myös lampaiden käyttöä nurmialueiden hoidossa. Pietarin kivikilpi Kesällä 2007 käynnistyi työllisyysrahoitteinen Kaakkois-Suomen pienlinnoitusten kehittämishanke, Pietarin kivikilpi, jonka tavoitteena oli täydentää kohteiden dokumentointia ja inventointia, parantaa niiden opastusta ja saavutettavuutta sekä kehittää linnoituksia matkailukohteina. Projektiin kuuluivat Liikkalan, Utin, Järvitaipaleen, Kärnäkosken ja Taavetin linnoitukset. Kohteiden dokumentointi aloitettiin keväällä 2008 Kärnäkosken, Järvitaipaleen, Utin ja Liikkalan linnoitusalueilla. Maastossa tehtiin kohdekartoituksia ja mittausdokumentointia, joiden pohjana käytettiin huolellista arkistoselvitystä. Mittaustyöstä vastasi

Kärnäkoski. Kuva: Museovirasto. Liikkalan redutti. Kuva: Soile Tirilä, Museovirasto. Työt käynnissä Järvitaipaleella. Kuva: Soile Tirilä, Museovirasto. Järvitaipaleen koillisen tenaljin vallihauta. Kuva: Soile Tirilä, Museovirasto.

Museoviraston dokumentointiyksikkö ja kartoituksen toteutti sotahistoriaan erikoistunut arkeologi.

Dokumentointi- ja tutkimustilanteen päivitys tuotti paljon uutta tietoa ja ennen julkaisematonta aineistoa, jota voitiin hyödyntää kohdeopasteiden suunnittelutyössä.
Mittaus- ja tutkimustyö jatkui vuonna 2009 Taavetin linnoituksessa, joka dokumentoitiin tunnettuun koordinaatistoon takymetrimittauksena. Saatu mittausaineisto voidaan yhdistää muihin alueelta tehtyihin kartoituksiin, esimerkiksi kunnan kaavakarttaan, mikä mahdollistaa tulevaisuudessa yhä paremman pohjan suunnittelulle. Lisäksi mitatusta aineistosta voidaan muodostaa visualisoitu 3D-malli esimerkiksi opasteiden tueksi.
Kärnäkosken, Järvitaipaleen, Utin ja Liikkalan valleilla on Museoviraston hoitoyksikkö tehnyt kuluneen kesän aikana maisemanhoitotöitä. Kärnäkoskella on lisäksi tehty muurien kunnostustöitä.

Saavutettavuutta parannettiin Utissa ja Kärnäkoskella toteuttamalla kumpaankin kohteeseen esteettömän polun kriteerit täyttävät kulkureitit. Kärnäkoskelle tehtiin kolmiuloitteinen, kosketeltava kohokartta ja pääopastetta täydennettiin kohdeopasteilla.