Suvorovin kanavat, Ruokolahti, Taipalsaari, Puumala, Sulkava

Suvorovin sotakanavien kunnostus oli ensimmäinen suuri, loppuunsaatettu kanavatyö maassamme. Kanavia ei juuri ollut kunnostettu yli 200-vuotisen olemassaolonsa aikana, ja ne olivat menettämässä alkuperäisen rakennetun hahmonsa luonnon vallatessa alaa kanava-alueilla. Vuonna 2003 käynnistyneen restaurointihankkeen myötä voitiin turvata kanavarakenteiden säilyminen ja kehittää niitä kulttuurimatkailukohteina.

Kanavien vedenalaiset rakenteet olivat keväällä 2003 erinomaisesti näkyvillä, kun veden pinta laski ennätyksellisen alas. Kuva: Tuula Hakala, Museovirasto.

Kanavat rakennettiin huolella

Saimaalle rakennettiin 1790-luvun puolivälissä kenraali Suvorovin johdolla neljä kanavaa, jotka olivat osa Venäjän länsirajan puolustamiseksi suunniteltua linnoitusketjua. Kutveleen, Käyhkään, Kukonharjun ja Telataipaleen kanavat muodostivat Venäjän Saimaan-laivaston purjehdusväylän, jonka avulla huolehdittiin huolto- ja viestiyhteyksistä Olavinlinnan ja Lappeenrannan välillä.

Kanava-alueille sijoitettujen varuskuntien tehtävänä oli liikenteen valvonta ja alueen suojelu hyökkäyksen varalta. Parhaiten historiallisen luonteensa on säilyttänyt noin 800 metrin pituinen Kukonharjun kanava Ruokolahden ja Puumalan kuntien rajalla. Sen varrelle muodostui aikoinaan yhdyskunta, jossa eli upseeristoa, sotilaita, kaupustelijoita ja siviiliväkeä.

Sotateknisesti kanavat olivat huolellisesti suunniteltuja. Niiden rakenteet olivat hirsipaaluin tuettua luonnonkiveä, osittain ladottuna ja ponttipaaluseinällä tuettuna. Kanavien sisääntuloväylien suojaksi oli rakennettu puisia virranohjaimia, ja tarvittaessa kanavien päät voitiin sulkea joko puuvarustuksilla tai veden alle pingotetuilla kettingeillä. Kanavien tuntumaan oli upotettu kiviesteitä, minkä vuoksi ainoastaan väylän tarkasti tunteva saattoi purjehtia kanavaan tai sieltä ulos. Kun Suomi liitettiin Venäjään, kanavien sotilaallinen merkitys lakkasi ja seudun talonpojat ja kauppiaat ottivat ne käyttöönsä.

Kukonharjun huonokuntoisia reunakiveyksiä kunnostettiin korjauslautan avulla. Kuva: Tuula Hakala, Museovirasto.

Tavoitteena kanavien matkailukäyttö

Kanavien restaurointihanke käynnistyi keväällä 2003 työllisyysrahoituksen turvin. Kanavista oli vain niukasti tutkittua tietoa, joten työ aloitettiin monipuolisilla kenttä- ja arkistotutkimuksilla ja dokumentoinnilla. Kesän 2003 kasvillisuusinventointi ja arkeologiset tutkimukset tarjosivat tietoa kanava-alueiden luonnosta ja historiasta. Vedenalaiset tutkimukset ja mittausdokumentointi puolestaan täydensivät kuvaa kanavarakenteiden nykytilasta.

Seuraavina kesinä toteutetut vesistöreitti- ja siltatarveselvitys palvelivat alueelle ideoidun kulttuurimatkailureitin suunnittelua. Tavoitteena oli kehittää restauroituja kanavia yhdistävästä vesireitistä kiinnostava retkeily- ja veneilykohde levähdyspaikkoineen ja opasteineen. Yhteistyöhankkeessa olivat mukana Merenkulkulaitos, ympäristökeskukset ja Joensuun yliopiston matkailuinstituutti.

Restauroidut kanavat näkyvät maisemassa

Kanavien restauroinnissa oli tavoitteena säästää mahdollisimman paljon alkuperäisiä rakenteita. Restaurointisuunnittelun tueksi löytyneistä arkistoaineistoista saatiin tietoa kanavien alkuperäisestä rakennustekniikasta. Kutveletta lukuun ottamatta kanavat olivat säilyneet varsin autenttisina, mutta sijainniltaan ja säilyneisyydeltään eriluonteisina.

Kukonharjun kanava oli parhaassa kunnossa, mutta saavutettavuudeltaan haastava. Telataipale puolestaan oli rapistunut, mutta hyvällä liikennepaikalla. Käyhkään tulevaan käyttöön vaikuttaa kanavan sijainti yksityisalueella.

Kaikissa kohteissa työt aloitettiin ympäröivän maiseman raivauksella. Kanava-alueilla kasvava puusto ja villiintynyt kasvillisuus vaurioittavat helposti kivirakenteita. Ympäristön raivaus helpottaa myös kanavien hahmottamista maastossa ja selkiyttää niiden maisemallista merkitystä.

Laiturit suojaavat alkuperäisiä rakenteita Varsinaiset korjaustyöt käynnistyivät ensimmäiseksi Telataipaleella syksyllä 2006. Kanavan päät padottiin ja reunakiveys korjattiin alkuperäisen rakenteen mukaisesti. Itäpäässä oli säilynyt vedenalaisia osia alkuperäisistä hirsirakenteisista aallonmurtajista. Niiden päälle rakennettiin suojalaiturit, jotka havainnollistavat vanhojen aallonmurtajien muotoa ja tukevat vedenalaisia hirsirakenteita. Keväällä 2008 töitä jatkettiin kanavan länsipäässä, jossa pihapiirien osaksi rakennetut laiturit ovat yksityiskäytössä. Telataipaleen kunnostustyöt viimeisteltiin siistimällä kanavareunojen ympäristöä, täydentämällä maisemaa puuistutuksin ja asentamalla maastoon opasteita. Opaspolku esittelee Kukonharjun muinaisjäännöksiä Kukonharjun kanavan korjaustyöt aloitettiin vuonna 2008. Kanava päätettiin jättää rakenteiltaan pääosin koskemattomaksi, sillä se toimii hyvin veneväylänä ja rapistuneet reunakiveykset kertovat kauniisti ajan kulumisesta. Kanavan eteläpään sortumisvaarassa olevia kivirakenteita korjattiin lautalta käsin. Muuten vanha kiveys oli hyvin paikallaan, mutta reuna-alueilla rakennetta olivat heikentäneet muurinrakoihin muodostunut kasvillisuus ja veden pärskeet. Kesällä 2008 kanavan itärannalle avattiin kävijöiden kierreltäväksi arkeologinen opaspolku, joissa esitellään kohteen historian ohella myös kanava-alueella 2006-07 järjestettyjen arkeologisten yleisökaivausten löydöksiä. Matkailijoiden tarpeisiin kanavan tuntumaan on rakennettu levähdyspaikkoja, molemmille rannoille on tehty paikoitusalueet ja vanha laituri on kunnostettu veneilijöiden käyttöön.

Telataipaleen länsipään laiturityöt valmistuivat kesällä 2008. Kuva: Tuula Hakala, Museovirasto. Arkeologinen opaspolku johdattelee kävijöitä tutustumaan Kukonharjun kanava-alueen menneisyyteen. Kuva: Tuula Hakala, Museovirasto. Kukonharjun alueella järjestetyt yleisökaivaukset houkuttelivat paikalle arkeologiasta kiinnostuneita. Kuva: Tuula Hakala, Museovirasto.

Restaurointiraportti julkaistiin 2012

Hankkeen viimeistely jäi kesken, kun projektia johtanut Tuula Hakala menehtyi vakavaan sairauteen. Keskeneräiseksi jäänyt restaurointiraportti saatiin vihdoin viimeisteltyä ja julkistettua keväällä 2012.

Suvorovin kanavat -raportti (pdf)