Ainola, Järvenpää
Tuusulanjärven taiteilijahuvilat muodostavat rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuisen kokonaisuuden. Jean Sibeliukselle luonnon keskellä sijaitseva kotihuvila tarjosi rauhaa ja hiljaisuutta, jota vaativa luomistyö edellytti. Nykyään museokävijät voivat tutustua säveltäjämestarin kotiin sen alkuperäisessä asussa. Esteettömäksi kunnostettu Ainola on entistä laajemman yleisön saavutettavissa ja piharakennuksen uudet, väljemmät kahvilatilat palvelevat myös kasvaneita kävijämääriä.
Aino Sibelius vaali huolella Ainolan puutarhaa. Pihapiiriä ympäröivä metsikkö oli säveltäjälle rakas paikka. Kuva: Marja Ivars, Museovirasto.
Taiteilijahuvilat kuuluvat Tuusulanjärven kulttuurimaisemaan
Tuusulan rantatie mainitaan kirjallisissa lähteissä jo 1600-luvun lopulla. Tien varrelle, Tuusulanjärven itärannalle syntyi 1800-luvun lopulla huvilayhdyskunta, johon asettui asumaan joukko aikakauden nimekkäimpiä suomalaisia taiteilijoita. Tuusulanjärven yhdyskunnasta tuli merkittävä taide-elämän keskus, joka heijastaa tuolloin herännyttä suomenmielistä maaseutu- ja kansanelämän ihannointia. Kirjailija Juhani Ahon vanavedessä Tuusulanjärven maisemiin pystyttivät taiteilijahuvilansa myös Pekka Halonen, Eero Järnefelt, J. H. Erkko ja Jean Sibelius perheineen.Säveltäjämestari Jean Sibeliuksen ja hänen perheensä kodiksi valmistunut Ainola sijaitsee ikihonkia kasvavalla metsäisellä kumpareella. Vuonna 1904 valmistuneen hirsihuvilan suunnittelijana oli arkkitehti Lars Sonck. Rakennuksen arkkitehtuurissa on nähtävissä sekä aikakauden kansainvälisiä tyylivaikutteita että suomalaiseen perinnerakentamiseen viittaavia kansallisromanttisia piirteitä. Ainolan pihapiiriin kuuluu myös Aino Sibeliuksen suunnittelema sauna ja porttirakennus, jonka suunnittelija arkkitehti Aulis Blomstedt oli Sibeliuksen vävy.
Huvilaa ympäröivän tontin pohjoispuoli on aina ollut luonnontilaista metsää, ja etelän puolella on ollut hoidettu puutarha kasvimaineen, marjapensaineen ja kukkaistutuksineen. Ainolan puutarhassa omenapuiden alla on myös Jean ja Aino Sibeliuksen viimeinen leposija. Pronssinen hautapaasi toteutettiin Aulis Blomstedtin suunnitelmien mukaan. Vanhempien kuoltua Sibeliuksen tyttäret myivät valtaosan Ainolan tilasta valtiolle rakennuksineen ja irtaimistoineen. Vuonna 1972 perustettiin Ainola-säätiö hoitamaan taiteilijakotia museona.
2009-2010 Uusi kahvila asettui entiseen vahtimestarin asuntoon
Ainola on ollut Museoviraston omistuksessa vuoden 2000 alusta lähtien. Alkuvuosina kohteessa tehtiin pienimuotoisia sisäpuolisia kunnostustöitä. Salissa ja muutamassa yläkerran huoneessa kunnostettiin pinkopahvikattoja ja ikkunanpuitteita. Alkuperäisiä tapettipintoja konservoitiin ja paikattiin vanhan mallin mukaan painetuilla tapeteilla.Vuonna 2008 käynnistyi muutoshanke, jossa Ainolan pihapiirin entinen vahtimestarin asuin¬rakennus muutettiin museon kahvila- ja lipunmyyntitiloiksi. Kahvilarakennukseen saatiin myös uudet wc-tilat sekä henkilökunnan työ- ja sosiaalitilat.
Aulis Blomstedtin suunnittelema vahtimestarin talo oli valmistunut vuonna 1974, jolloin Ainola toimi jo museona. Uuden käytön edellyttämien tilallisten muutosten lisäksi myös teknisten järjestelmien uusiminen oli tärkeä osa korjaushanketta. Vaikka sisätilat kokivatkin monenlaisia uudistuksia, pyrittiin vahtimestarin talo säilyttämään ulkoasultaan mahdollisimman hyvin alkuperäisessä asussaan osana pihapiirin arvokasta kokonaisuutta. Rakennuksen suunnittelijan mukaan nimetty Kahvila Aulis avasi ovensa yleisölle kesällä 2010.
Arkkitehtisuunnittelu: arkkitehti Simo Freese.
Ainolan kahvila. Kuva: Selja Flink, Museovirasto.
2010 Esteetön kulku museoon
| Vuonna 2008 Ainolasta teetettiin esteettömyyskartoitus yhteistyössä Kynnys ry:n kanssa. Sen pohjalta käynnistyi päärakennuksen esteettömän sisäänkäynnin suunnittelutyö rinnakkain kahvilahankkeen kanssa. Oivaltavalla suunnittelulla päärakennuksen kuistin portaiden viereen asennettiin tasonostin, joka normaalitilassa piiloutuu kuistin lattiarakenteiden sisään. Kun nostinta halutaan käyttää, kuistin saranoitu etuseinä avataan ja nostin lasketaan maan tasoon. Huomaamaton ratkaisu on oivallinen esimerkki siitä, kuinka hyvällä suunnittelulla voidaan parantaa rakennuksen esteettömyyttä kohteen rakennustaiteellisten arvojen siitä kärsimättä. Kulku kahvilarakennukseen oli helpompaa järjestää esteettömäksi, koska maan tasosta oli vain yhden porrasaskelman nousu rakennuksen terassille. Arkkitehtisuunnittelu: arkkitehti Simo Freese |
 Uuden nostimen ansiosta Ainolaan on nyt esteetön sisäänpääsy. Kuva: Selja Flink, Museovirasto. |
2010-2012 Ainolan alkuperäinen väritys selville
Ainola on säilynyt erinomaisesti siinä asussa, jossa Sibeliuksen perikunta sen luovutti Suomen valtiolle vuonna 1972. Rakennuksen aikaisempi ulkonäkö on kuitenkin ollut arvoitus. Interiöörikonservaattori Hanna Rotonen teki vuonna 2010 opinnäytetyönään selvityksen sisäpintojen aikaisemmista väriasuista. Kävi ilmi, että esimerkiksi keittiön ovet ja listat ovat olleet voimakkaan punaiset ja panelointi vihreä. Huoneista löytyi myös varhaisempia tapettikerroksia.Museovirasto on selvittänyt myös rakennuksen ulkovärityksen vaiheita. Nykyinen väritys perustuu Sibeliuksen tyttärenpojan, taiteilija Juhana Blomstedtin, muistikuviin lapsuudesta. Mutta onko ns. Ainolan vihreä ollut todella nykyisen kaltainen? Väritutkimusten poikkileikkausnäytteistä selvisi, että alkuperäinen vihreä on ollut ilmeisesti kromioksidivihreä, melko kirkas siniseen vivahtava sävy, joka on hyvin lähellä nykyistä väriä.
Vanhassa mustavalkoisessa valokuvassa vuodelta 1927 rakennuksen pohjaväri ei vaikuta lainkaan valkoiselta vaan joltain vaalealta sävyltä. Kun kattopellityksiä purettiin katon korjauksen yhteydessä, löytyi niiden suojassa säilynyt vaaleankeltainen öljymaali. Sävy on selvästi pigmentoitu, ei pelkästään kellastunut valkoinen, minkä poikkileikkausnäytekin vahvistaa. Ainola on siis ensimmäiset vuotensa laudoittamisen jälkeen ollutkin vaaleankeltainen, mahdollisesti kirkkaan vihreillä listoituksilla ja ikkunoilla. Milloin muutos valkoiseksi on tapahtunut, on vielä selvittämättä.
2011-2012 Kattotiilien alta löytyi huonokuntoisia alusrakenteita
Vuoden 2011 korjausohjelmassa oli päärakennuksen tiilikaton kunnostus ja ikkunoiden korjauksia. Vanhat savitiilet irrotettiin paikaltaan ja laskettiin nosturin avulla varovasti alas. Tiilet puhdistettiin hiilidioksidijäätä käyttäen ja asennettiin takaisin paikoilleen alusrakenteiden korjauksen jälkeen. Rikkoutuneiden tiilien tilalle saatiin korvaavia vaihtotiiliä Ainolan omista varastoista.Vesikaton alusrakenteiden kunto paljastui vasta tiilien poiston jälkeen. Erityisesti jiirikohdissa vesi oli kulkeutunut rakenteisiin aiheuttaen lahovaurioita myös hirsiseinissä. Katonkannattajia korjattiin tarvittavalta osin ja jiirikohtien vedenpitävyyttä parannettiin lisäämällä rakenteeseen bitumi-kermikaistat. Korjaushankkeen yhteydessä muutamien huoneiden ulkoikkunat irrotettiin ja vietiin verstaalle kunnostettaviksi. Tarvittavat karmikorjaukset tehtiin paikan päällä. Julkisivun vihreitä osia ehostettiin ja haalistunutta öljymaalia elvytettiin öljyämällä.
Keittiön hirsiseinässä paljastunut lahovaurio aiheutti mittavia korjauksia ruokakomerossa, josta jouduttiin poistamaan mm. myöhemmin tehty lastulevyalakatto ja seinien panelointia. Seiniä paikattiin alkuperäisen mallin mukaisella paneelilla, mutta katossa jätettiin näkyville vanha kauniisti patinoitunut kattopinta. Muutosten jälkeen ruokakomero sisustettiin Sibeliusten astioilla ja avattiin yleisön nähtäville.
Kattotiilien alta löytyi huonokuntoisia alusrakenteita. Kuva: Päivi Eronen, Museovirasto.
2011-2012 Hesan kamarin tapetti konservoitiin
| Vuonna 2011 kellarikerroksessa ns. Hesan kamarissa havaittiin alapohjavaurioita, jotka olivat aiheutuneet lämminvesivaraajan vuodosta. Lattiarakenteet avattiin, kostuneet savi-, olki- ja sammaleristeet poistettiin ja lattia korjattiin vanhan rakenteen mukaisesti käyttäen lämpöeristeenä selluvillaa. Seinien alkuperäinen tapetti 1910- tai 1920-luvulta konservoitiin. Erityisen vaativaa oli tapetin vesivauriojälkien ehostaminen. Seinien pinkopahvitus oli osittain irronnut, mutta kevyen kostutuksen jälkeen se saatiin kiristettyä takaisin paikoilleen. Pinkopahvista irronneet ja käpristyneet tapetinsuikaleet kostutettiin, suoristettiin ja kiinnitettiin liisterillä. Pahojen repeytymien kohdalle kiinnitettiin sopivan muotoinen paikkapala ruskeasta pakkauspaperista. Tummimpien vesivaurioalueiden, naulanreikien ja muiden repeämien päälle liisteröitiin japaninpaperia. Paikkaukset retusoitiin tapetin kuvion mukaan tehtyjen sabluunoiden avulla käyttäen vesivärejä ja pastelliliituja. |
Kellarihuoneen tapettia. Kuva: Hanna Rotonen.
|
