Alikartano, Mäntsälä

Alikartanon päärakennuksen harvinaisen muotokielen esikuvat löytyvät ruotsalaisista mallikirjoista. Pihapiirin rakennusten korjaustöissä on päästy toteuttamaan perinteisiä hirsirakennustaitoja. 1800-luvun asuun sisutetuissa sisätiloissa on riittänyt töitä pinta- ja tapettikonservaattorille.

Alikartano on arkkitehtonisesti ainutlaatuinen kartanokokonaisuus. Kuva: Marja Ivars, Museovirasto.

Ainutlaatuinen kartanokokonaisuus toimi löytöretkeilijän kotina

Alikartanon tila Mäntsälässä perustettiin 1600-luvun alussa. Vuonna 1709 kartano tuli Nordenskiöld-suvun haltuun, ja parhaiten se tunnetaan tutkimusmatkailija A. E. Nordenskiöldin lapsuudenkotina. Alikartanon pihapiirin muodostavat päärakennus eli Ylipytinki ja sen edessä symmetrisenä sommitelmana sijaitsevat puoti, uusi huoltorakennus ja vanha päärakennus eli Alipytinki.

Pihapiirin punamullatut rakennukset muodostavat kiintopisteen sitä ympäröivässä avarassa peltomaisemassa. Vuonna 1805 valmistunut säterikattoinen päärakennus edustaa sekä ulkohahmoltaan että pohjaratkaisultaan ainutlaatuista rakennustyyppiä suomalaisessa kartanorakentamisessa. Rakennusrungon keskellä oleva, kahden kerroksen korkuinen sali saa valaistuksensa lehterikerroksen ikkunoista. Asuinhuoneet on sijoitettu salin ympärille.
Päärakennus on sijoitettu sisääntulotien ja puutarhan keskilinjan päätteeksi. Symmetrinen, barokkiperinteeseen liittyvä pihasommitelma on alun perin käsittänyt päärakennuksen ja kahden pyramidikattoisen vajan lisäksi pihan alalaitaa reunustavat asuinrakennukset.

Alikartano oli aikanaan eräänlainen mallitila, jonka pelloilla ja puutarhassa kokeiltiin jo 1700-luvun puolivälissä uusia viljelytapoja ja hyötykasveja. Kartanon puutarhaa koristivat kukkaryhmät lukuisine kasvilajeineen, ja kasvihuoneeseen istutettiin ulkomailta tuotuja eksoottisia hedelmiä.

Pienet vuosittaiset korjaukset ovat tärkeitä

Alikartano oli Nordenskiöldin suvun omistuksessa vuoteen 1912 asti. Kartanokokonaisuus tuli Museovirastolle vuonna 1964, ja kohde restauroitiin museoksi vuosien 1973-1983 aikana. Tällöin päärakennuksen huonejako palautettiin alkuperäiseksi ja seinien pintakäsittelyt ja sapluunamaalaukset konservoitiin. Sen jälkeen kartanoympäristössä on tehty vuosittain tavallisia huoltokorjauksia, kuten lautakattojen ja seinien maalausta sekä ikkunoiden kunnostusta. Sisätiloissa on tehty maali- ja tapettipintojen kunnostusta ja konservointia. Osa huoltotöistä on pieniä ja arkisia, kuten korjaushistoria kertoo vuoden 2001 osalta. Silloin uusittiin Alapytingin ja Ylipytingin tikkaat sekä koirankopin katto.

Kartanopuutarhakin kaipaa jatkuvaa kunnossapitoa

Kartanon pihapiiriä myötäilevää vehreää purolaaksoa ja pihapiirin ryytimaata kunnostettiin 1990-luvulla vanhojen 1880-luvun valokuvien pohjalta. Purolaaksossa kiertelee historia- ja luontopolku, jossa kulkija voi tutustua Alikartanon puutarhan historiaan sekä kartanoaluetta ympäröivään luontoon. Pitkän tähtäimen tavoitteena on Carl Fredrik Nordenskiöldin 1750-luvulla istuttaman hyötypuutarhan palauttaminen vanhalle paikalleen alkuperäisiä kasvilajeja käyttäen. Tämän pienen mittakaavan "kasvitieteellisen puutarhan" rekonstruoiminen olisi mahdollista historiallisten dokumenttien avulla. Viime vuosina puutarhan ylläpito ei valitettavasti ole ollut taloudellisesti mahdollista.

2012 Alipytingin korjaustöissä vaalittiin vanhoja rakennusosia

Alipytingin aikaisemmassa restauroinnissa oli valittu ratkaisu, jossa luonnonkivisokkelin sisäpuolelle valettiin uusi betonisokkeli ja sen päälle tehtiin kattoa kantava rankarakenne. Hirsiseinä ja luonnonkivisokkeli eivät enää ole kantavaa rakennetta vaan ikään kuin ulkoverhousta.

Vuonna 2012 kohteessa käynnistyivät Alipytingin hirsirungon ja lattiarakenteiden korjaustyöt. Töiden lähtökohtana olivat rakennuksessa ilmenneet sisäilmaongelmat sekä perustusten ja alapohjan painuminen. Rakennuksen luonnonkivistä tehty sokkeli oli muutamasta kohdasta osittain sortunut, ja kivet olivat irronneet paikoiltaan. Kivijalka korjattiin purkamalla irronneita kiviä tarvittavalta osin ja latomalla ne uudelleen tiiviisti paikalleen. Rakennetta lujitettiin kiilaamalla ja täydentämällä kivijalkaa uusilla kivillä. Rossipohjan osalta alapohjan tuuletusta parannettiin tekemällä kivijalkaan ja takana olevaan betonisokkeliin kolme tuuletusaukkoa lisää.

Hirsikorjauksia. Kuva: Päivi Eronen, Museovirasto.

Rakennuksen kaikki lattiat avattiin irrottamalla jalkalistat ja lattialaudat huolellisesti, rakenteita rikkomatta. Rakennusosat varastoitiin numeroituina kuivaan tilaan. Alapohjasta poistettiin kostuneet ja huonokuntoiset lämpöeristeet ja ne korvattiin selluvillalla. Kantavien puurakenteiden kunto tarkistettiin ja vaurioituneet rakennusosat uusittiin tai korjattiin tarvittavilta osin. Rakennetta vahvistettiin vanerilevyillä, jotka toimivat tulevien vesi- ja sähköputkitusten asennusalustana. Lopuksi vanhat lattialaudat ja -listat palautettiin takaisin entisille paikoilleen.

Rakennuksen hirsirungon kunnon selvittämiseksi ulkolaudoitusta purettiin kaikilta julkisivuilta lautoja rikkomatta. Myös laudoituksen alla oleva tuohikerros pyrittiin irrottamaan mahdollisimman ehjänä uudelleen käyttöä ajatellen. Alimpia hapertuneita ja lahoja seinähirsiä uusittiin tarvittavilta osin vanhojen mittojen mukaisesti ja perinteisiä hirsityötapoja noudattaen. Hirsitöiden jälkeen julkisivuun palautettiin vanha tuohivuoraus, jota täydennettiin tarvittavilta osin uusilla tuohilla. Viimeisenä työvaiheena oli vanhan ulkolaudoituksen asentaminen paikoilleen.

2012 Korjausten yhteydessä dokumentoitiin tapetti- ja maalikerroksia

Alipytingin rakenteita avattaessa tutkittiin myös sisätilojen seinistä ja lattiasta paljastuneita aikaisempia pintakäsittelyjä. Tapetti- ja maalikerroksia tutkittiin seinien alaosista löytyneiden pienten fragmenttien sekä seinien avausten yhteydessä irronneiden isompien fragmenttien avulla.

Seinissä kiinni olevat tapetit dokumentoitiin valokuvaamalla ja sanallisella kuvailulla. Keittiöstä, salista ja kamarista irrotetut tapettifragmentit puhdistettiin, eroteltiin toisistaan, valokuvattiin ja arkistoitiin muovitaskuihin. Löytyneitä kerroksia verrattiin Museoviraston Tapettitietokannassa oleviin, vuosina 1973-1983 dokumentoituihin tapetteihin. Irrotettuun lattialankkuun tehtiin väriportaikko aiempien maalikerrosten selvittämiseksi.

2012 Yläpytingin förmaakissa konservoitiin tapettipintoja

Kesän 2012 ohjelmaan kuului sisäpuolisia kunnostustöitä myös Ylipytingissä, jonka förmaakissa konservoitiin seinä- ja kattopintoja. Förmaakin seinät oli tapetoitu kukkatapetilla, joka on ajoitettu 1890-luvulle. Sen alta löytyi kaksi varhaisempaa tapettikerrosta, joista alin on kiinnitetty suoraan hirsipinnalle. Edellisen konservoinnin yhteydessä 1980-luvulla förmaakin tapetteja on paikattu käyttämällä vanhasta tapettipinnasta valokopioimalla tehtyä tapettikopiota. Eniten kopiotapettia on käytetty huoneen eteläseinällä.

Konservaattori Hanna Rotonen retusoi japaninpaperipaikkauksia. Kuva: Laura Väisänen.

Vuoden 2012 konservointityön alkaessa seinien tapettipinnat olivat kauttaaltaan vaaka- ja pystysuuntaisesti halkeilleita. Vaurioiden syynä on todennäköisesti ollut hirsien kosteuseläminen. Repeämät paikattiin liimaamalla vauriokohtien päälle japaninpaperisuikaleita, jotka retusoitiin näkymättömiin pastelliliiduilla ja puuväreillä.
Förmaakin katto oli maalattu kertaalleen valkoisella liimamaalilla, joka ajoittuu todennäköisesti 1980-luvun restauroinnin yhteyteen. Vuosien kuluessa maalipinnat ovat halkeilleet ja osittain rapisseet irti. Irronneita maalipintoja kiinnitettiin konservoinnin yhteydessä varovasti liimaamalla paikalleen. Liiman kuivuttua näkyvät kolot ja halkeamat retusoitiin liimamaalilla. Lopuksi maalipinnan värityksen epätasaisuutta häivytettiin valkoisella pastelliliidulla.

Alikartanon verkkosivuille