Anjalan kartanomuseo, Anjalankoski

Komea vanha tammikujanne johtaa Anjalan kartanoalueelle, jossa on säilynyt monipuolista rakennuskantaa 1800-luvun alusta lähtien. Kohteen restauroinnissa on paneuduttu päärakennuksen ulkomaalaukseen, pehtorin talon rakenneratkaisuihin ja sisäpintojen konservointiin. Puistossa kiertävä Kartanopolku opasteineen johdattaa tutustumaan alueen kulttuurihistoriaan ja moni-ilmeiseen luontoon.

Opastein viitoitettu kulttuuripolku esittelee kävijöille Anjalan kartanoympäristön historiaa. Kuva: Museovirasto.

Kartano kosken rannalla

Ruotsin kuningas lahjoitti 1600-luvun alussa Anjalan kylän läänityksineen Wreden suvulle. Anjalankoskella sijaitseva kartano säilyi saman suvun hallussa vuoteen 1837 asti. Kartano sijaitsee Kymijoen rannalla, Ankkapurhan kosken tuntumassa. Kartanon nykyinen kaksikerroksinen päärakennus on rakennettu 1800-luvun alussa. Alueen vanhasta rakennuskannasta on säilynyt myös kivinavetta, viljamakasiini, kaksi väentupaa, lato ja riihi. Kartanon maille perustettiin 1950-luvulla maatalousoppilaitos, jonka uudisrakennukset sijaitsevat entisen puutarhan alueella.

Muinaistieteellinen toimikunta kunnosti Anjalan kartanon museoksi vuosina 1953-56. Entistämistöiden yhteydessä useiden huoneiden pintamateriaalit ja sisustus palautettiin 1800-luvun asuun. Tiloista poistettiin myös myöhemmin lisättyjä seiniä ja tulisijoja. Samassa yhteydessä pihapiirin kivinen viljamakasiini sisustettiin kahvilaksi.

Julkisivuihin valittiin keittomaali

Kartanon päärakennuksen julkisivut on maalattu aikojen kuluessa lukuisia kertoja. Useat päällekkäiset erityyppiset maalikerrokset ovat aiheuttaneet sekä teknisiä että restauroinnin periaatteisiin liittyviä ongelmia. Vuosina 2000 ja 2001 tehdyssä julkisivukorjauksessa poistettiin kaikki aiemmat maalikerrokset, kunnostettiin ulkovuoraus ja maalattiin ulkoseinät alkuperäisen kaltaisella keltaokralla keittomaalilla.

Ikkunoiden puuosien ja listojen väriksi valittiin vaaleaharmaa. Toteutus vastaa 1800-luvun puolivälissä tehdyn ulkovuorauksen arkkitehtuurityyliä. Keltamultamaalin pysyvyys öljymaaleista puhdistetussa ulkolaudoituksessa voi aiheuttaa ongelmia, mutta uusintamaalaus on tästä lähtien melko helppoa.
Kartanon ympäristönhoidon tavoitteena on ollut puistometsän ja vesielementin, Ankkapurhan nyttemmin vaienneen kosken, tarjoamien maiseman parantaminen ja päärakennuksen nivominen osaksi ympäröivää maisemaa.

Pehtorin talo kunnostettiin asunnoksi

Kartanoalueeseen liittyy entinen pehtorin talo Tammela. Rakennusta lyhennettiin 1920-luvulla. Piirirakennustoimisto levytti rakennuksen sisäpuolen 1970-luvulla ja toteutti samalla lisäeristyksen, joka aiheutti huomattavia rakenteellisia vaurioita. Rakenteiden hengittävyys palautettiin vuosina 1998-99, jolloin Museovirasto kunnosti Tammelan museonvalvojan asunnoksi. Sisätilojen ilme ja materiaalit vastaavat korjauksen jälkeen 1920-luvun asua.

Lipunmyyntihuoneen keltainen sävy säilyi

Keväällä 2008 kartanomuseon lipunmyyntihuoneen sisäpinnat restauroitiin Kymenlaakson ammattikorkeakoulun opinnäytetyönä. Huoneen seinät ja katto oli joskus aiemmin maalattu lateksimaalilla, joka oli alkanut rapista pinnoilta pois.

Työ käynnistyi tilan dokumentoinnilla. Pintojen vauriot kartoitettiin ja aiemmat värisävyt selvitettiin väritutkimuksella. Ovista, ikkunoista ja listoista laadittiin mittauspiirrokset. Pintojen restaurointi aloitettiin poistamalla lateksimaali kirurginveitsellä rapsuttamalla. Sen jälkeen raot ja halkeamat kitattiin. Katto ja kattolista maalattiin itse tehdyllä sävyttämättömällä liimamaalilla. Seinäpinnat paperoitiin ja maalattiin keltasävyisellä kaseiinimaalilla. Työ viimeisteltiin maalaamalla kattolistan alapuolelle punamultasävyinen koristenauha vanhan mallin mukaan.

Pehtorin taloon palautettiin hengittävät rakennusmateriaalit. Kuva: Sampsa Karvinen, Museovirasto.

Vanha lateksimaali poistettiin katosta käsin rapsuttamalla. Kuva: Laura Pekkanen.

Lipunmyyntihuoneen seinien vanhat maalikerrokset säilytettiin paperoinnin alla. Kuva: Laura Pekkanen.