MUSEOVIRASTO RESTAUROI

Tamminiemi, Helsinki


Tamminiemen huvila toimi vuosikymmenet presidentti Urho Kekkosen virka-asuntona ja monien poliittisten neuvottelujen ja ratkaisujen näyttämönä. Vuonna 2009 käynnistyneessä restauroinnissa museon sisätilat säilytettiin Kekkosen aikaisessa 1970-luvun asussa. Modernien pintamateriaalien konservointi osoittautui haasteelliseksi työksi, joka toteutettiin ajan henkeä ja patinaa vaalien.

Tamminiemi ulkokuva
Tamminiemi on toiminut kolmen presidentin virka-asuntona. Kuva: Soile Tirilä, Museovirasto.

Meilahden huvila-alueen historiaa

1800-luvun lopulla palstoitettu Meilahden huvila-alue antaa hyvän kuvan aikakauden huvilakulttuurista. Maa-alueet kuuluivat aiemmin Meilahden kartanolle, jonka 1800-luvun alkupuolelta oleva päärakennus pihapiireineen on säilynyt Saunalahden rannan tuntumassa. Kartanon laajasta maisemapuistosta on säilynyt joitakin osia - tärkeimpänä niistä Tamminiemen puutarhassa säilynyt empiretyylinen huvimaja 1820-luvulta.

Helsingin kaupunki osti Meilahden tilan vuonna 1871 ja palstoitti alueen huvilatonteiksi. Alue rakentui vähitellen, ja 1910-luvulle mennessä Meilahteen oli kohonnut 34 huvilan kokonaisuus. Ensimmäiset huvilat olivat käytössä vain kesäaikaan, mutta 1900-luvun puolella huvilat rakennettiin ympärivuotisiksi asunnoiksi. Alueen huvila-arkkitehtuurille tyypillisiä aiheita olivat julkisivujen koristeelliset yksityiskohdat, parvekkeet, verannat ja tornit. Päärakennuksen lisäksi tonteilla oli yleensä muutamia ulkorakennuksia, ja pihapiiriä ympäröivät vehreät puutarhat ja puistoalueet.

Ensimmäinen Tamminiemen tontille rakennettu huvila, Villa Ekudden, valmistui vuonna 1889 arkkitehti Gustaf Nyströmin suunnitelmien mukaan. Huvilan omistaja, kunnallispormestari Elias Öhman myi rakennuksen vuonna 1902 tukkukauppias Jörgen Nissenille, joka puolestaan rakennutti sen tilalle uuden kivirakennuksen vuotta myöhemmin. Vuonna 1904 valmistunut Villa Nissen oli Meilahden ensimmäinen tiilirakenteinen huvila ja sen suunnittelijoina olivat Sigurd Frosterus ja Gustaf Strengell. Vuonna 1924 Tamminiemi siirtyi liikemies ja kustantaja Amos Andersonille, joka lahjoitti sen vuonna 1940 valtiolle presidentin virka-asunnoksi.

Kesähuvilasta presidentin virka-asunnoksi

Ensimmäiseksi Tamminiemi toimi Risto Rytin asuntona vuosina 1941-44. Mannerheimin aikana 1944-46 päärakennuksen alle rakennettiin kalliosuoja ja Seurasaarentien varteen vahtitupa, joka toimi myöhemmin lipunmyyntipaviljonkina. Vuonna 1956 Tamminiemi kunnostettiin presidentti Kekkosen virka-asunnoksi. Rantasauna valmistui samana vuonna ja sitä täydennettiin uima-allasosastolla 1969. Päärakennuksessa tehtiin laajoja uudistuksia 1974.

Urho Kekkosen virka-aikana Tamminiemi liittyi kiinteästi maamme poliittiseen historiaan. Kekkosen erottua presidentin tehtävistä 1981 Tamminiemi toimi hänen yksityiskotinaan. Tamminiemi avattiin yleisölle Urho Kekkosen kuoleman jälkeen vuonna 1987 museona, joka esittelee paitsi pitkäaikaisimman presidenttimme elämäntyötä myös Suomen itsenäisyyden ajan historiaa. Museon perustana on Kekkosen ajan autenttinen esineistö, joka on saatu lahjoituksena Urho Kekkosen perikunnalta.

Yleistä restaurointihankkeesta

Tamminiemen restaurointihanke käynnistyi vuonna 2009. Rakennus oli toiminut museona vuodesta 1987 ja viimeisin laajempi peruskorjaus oli tehty 1950-luvulla. Erityisesti tekniset järjestelmät alkoivat olla vaarallisessa kunnossa ja museohuoneiden nuhruiset pinnat kaipasivat konservointia. Myös museon tilalliset ratkaisut olivat osoittautuneet huonosti toimiviksi. Huoltorakennuksessa sijaitseva kahvila oli tiloiltaan liian pieni ja yleisön wc-tilat riittämättömät. Henkilökunnan tauko- ja sosiaalitilat olivat olemattomat ja lounastauot vietettiin Kekkosen keittiössä.

Restauroinnin tavoitteeksi asetettiin rakennuksen teknisen kunnon parantaminen ja tilaratkaisujen kehittäminen paremmin museotoimintaa palveleviksi. Suunnittelun lähtökohdaksi otettiin myös kaikkien yleisötilojen saattaminen esteettömiksi.

Julkisivurappaukset uusittiin alkuperäiseen asuun

Restaurointihankkeen aluksi käynnistyivät päärakennuksen julkisivujen korjaustyöt kesällä 2010. Rapatut julkisivut olivat kokeneet vuosien saatossa useita muutosvaiheita.

Alkuperäisessä jugendasussa sileiksi rapatut julkisivut oli maalattu hennon vaaleanpunaisiksi ja koristeosat olivat valkoisia. Myöhemmin rakennus maalattiin kokonaan valkoiseksi ja 1960-luvulla julkisivut käsiteltiin muovisideaineisella maalilla, joka tuhosi rappauksen alle kymmenessä vuodessa. Rappaus uusittiin 1970-luvulla, jolloin julkisivuihin valittiin läpivärjätty, karhea ruiskurappaus. Tuolloin värisävyksi palautettiin vaaleanpunainen, mutta käytetty rappaustekniikka ei mahdollistanut kaksivärisyyttä.

Koska Kekkosen aikaista rappausta ei voitu teknisistä syistä säilyttää, päädyttiin julkisivut palauttamaan alkuperäiseen 1900-luvun alun asuun. Ratkaisua puolsi myös asemakaavan suojelumääräys, joka salli rakennukseen vain säilyttäviä tai palauttavia muutoksia. Alkuperäisen julkisivuvärin löytäminen vaati sinnikästä tutkimustyötä sekä arkistoissa että paikan päällä Tamminiemessä. Museoviraston kokoelmista löytynyt, 1970-luvulla talteen otettu rappausfragmentti antoi viitteitä alkuperäisestä kalkkimaalin värisävystä.

Kokonaiskuva rakennuksen alkuperäisasusta täydentyi, kun sen ulkoseinästä löytyi pieni alue säilynyttä vanhaa rappausta. Restauroinnissa käytetty värisävy määriteltiin vanhoista näytteistä tehdyn pigmenttianalyysin pohjalta. Julkisivujen alkuperäisten koristeiden palauttamiseksi tutkittiin vanhoja valokuvia. Suurimmat muutokset kohdistuivat päärakennuksen eteläpäätyyn, johon palautettiin valkoinen päätykolmioaihe ja tiilenpunaisia korostuksia.

Sisätiloissa konservoitiin 1970-luvun pintoja

Tamminiemen päärakennus säilytettiin sisäpinnoiltaan Kekkosen aikaisessa 1970-luvun asussa. Seinien alkuperäisten kalkki- ja liimamaalipintojen päällä oli useita erityyppisiä maalikerroksia, päällimmäisenä öljytasoitteita ja latekseja. Lattiaparketti oli vuodelta 1956, katossa oleva levytys oli päällystetty kankaalla ja sittemmin maalattu. Kekkosen keittiö päätettiin avata yleisölle, joten keltaiset ikilevykaapistot vaativat myös konservointia.

Modernien maalipintojen ja pintamateriaalien konservointi osoittautui haasteelliseksi työksi, jollaista ei ollut Suomessa aiemmin tehty näin laajassa mittakaavassa. Sopivia konservointimenetelmiä ja -materiaaleja jouduttiinkin etsimään kokeilujen kautta. Työ aloitettiin puhdistamalla kaikki konservoitavat pinnat hellävaraisesti, jonka jälkeen irtoavat maalikerrokset kiinnitettiin pohjaan konservointiliimalla. Käpristyneitä maalikerroksia jouduttiin lämmittämään, jotta ne saatiin taipumaan paikoilleen. Lopuksi halkeamia siistittiin maalilla tai värikynillä. Tavoitteena oli kunnostaa museotilojen pinnat siisteiksi ja puhtaiksi, mutta säilyttää niissä oleva ajan patina.

Tamminiemi eteinen
Tamminiemen alakerran aula. Kuva: Soile Tirilä, Museovirasto.


Uudet tilaratkaisut parantavat museon palveluita

Huoltorakennuksessa toimiva Café Adjutant sai kaivattua lisätilaa samassa talossa tarpeettomaksi käyneistä varastotiloista ja autotallista. Rakennus oli kokenut vuosien saatossa lukuisia muutosvaiheita, eikä sen sisätiloissa ollut jäljellä paljonkaan säilytettäviä yksityiskohtia. Uusissa väljemmissä kahvilatiloissa toimii myös lipunmyynti ja museomyymälä.

Restaurointihankkeen yhteydessä sekä museo- että kahvilarakennukseen järjestettiin esteetön sisäänkäynti. Museon puolelle esteetön kulku hoituu keittiöportaan nostimen avulla ja uusi hissi mahdollistaa kaikille kävijöille pääsyn myös toisen kerroksen näyttelytiloihin.

Henkilökunnan uudet toimisto- ja sosiaalitilat sijoitettiin päärakennuksen kolmanteen kerrokseen, mikä aiheutti pieniä tilallisia muutoksia myös ullakolle.
Presidentti Kekkosen kalastus- ja urheiluvälinekokoelmia varten sisustettiin ja konservoitiin ns. harrastehuone, jota esitellään yleisölle tilauksesta. Museon toiseen kerrokseen sijoitettiin monitoimitila, jota voidaan käyttää mm. työpajatoimintaan sekä ryhmätyö- ja kokoustilana.

Puisto avautui vierailijoille

Tamminiemen restauroinnin viimeisessä vaiheessa myös puistoalue kunnostettiin ja sen kalustusta ja opasteita parannettiin. Pienellä kalliokumpareella kohoava empiretyylinen huvimaja on 1800-luvulta. Myös puiston vanhimmat puut saattavat olla yhtä vanhoja. Nykyisen päärakennuksen valmistuttua vuonna 1904 sen ympärille rakennettiin vehreä puistoalue. Vanhat valokuvat näyttävät puiston Villa Nissenin aikaisessa asussa, jolloin hiekkakäytävät kaartelivat puistoalueelle istutettujen puiden lomassa ja huvilan edessä oli hiekkapintainen pelikenttä.

Puiston luonne muuttui myöhemmin Tamminiemen toimiessa presidentin virka-asuntona. Kekkosen aikana piha-alue ympäröitiin verkkoaidalla ja varustettiin valvontajärjestelmällä. Virka-asunnon yksityisyyttä ja suojaa turvattiin vielä Tamminiementien varteen istutetulla suojakasvillisuudella.
Tamminiemen puisto

Puiston restauroinnin tavoitteeksi asetettiin alkuperäisen avoimemman ilmeen palauttaminen ja viihtyisyyden lisääminen. Villiintynyttä puustoa ja kasvillisuutta karsittiin, vanhoja istutuksia täydennettiin ja kadonneita puistokäytäviä palautettiin alkuperäisille paikoilleen. Kävijöiden iloksi puistokäytävien varrelle asennettiin istuskelupenkkejä ja kohteen historiaa valottavia opastauluja. Aita turvalaitteineen säilytettiin muistona niistä vuosista, jolloin rakennuksen rooli presidentin kotina edellytti erityistä kohteen rauhan ja koskemattomuuden turvaamista. Nykyään Tamminiemen puiston portit ovat avoinna museon aukioloaikoina ja puistoon ovat tervetulleita museokävijöiden lisäksi myös alueen asukkaat ja ulkoilijat.

Huvimajasta paljastui hienoja yksityiskohtia

Tamminiemen puiston helmi, kalliokumpareella kohoava pieni huvimaja on tontin vanhin rakennus, jonka suunnittelijaksi on arvailtu jopa C. L. Engeliä.

Huvimajan restaurointi käynnistyi tutkimustyöllä, jossa selvitettiin sekä rakennuksen historiaa ja muutosvaiheita että paikan päällä säilyneitä yksityiskohtia ja pintakerroksia. Työn käynnistyessä huvimaja oli yleisilmeeltään ränsistynyt ja sisäpinnat oli peitetty lastulevyillä. Kun levytykset poistettiin, alta paljastui yhteensä 18 erilaista pintakerrosta. Säilyneet paperi- ja tapettifragmentit olivat paikoin vain pieniä suikaleita, joten kokonaiskäsityksen muodostaminen kerrosten aikajärjestyksestä vaati paljon tutkimustyötä ja kärsivällisyyttä. Käytettyjen värien runsaus paljastui kerros kerrokselta, kun tutkimuksessa edettiin yhä varhaisempiin tapettipintoihin. Seinistä löytyivät lähes kaikki väripaletin värit: punainen, sininen, vihreä ja oranssi. Pohdintaa aiheutti se, minkä aikakauden väri ja asu valittaisiin restauroinnin lähtökohdaksi toinen toistaan upeammista vaihtoehdoista. Väriksi valittiin varhaisimmista kerroksista löytynyt voimakas punainen, joka kertoo empiren värimaailmasta.

Tamminiemen huvimaja ulkoa
Huvimajan katon tervaus. Kuva: Museovirasto.

Aluksi seinät puhdistettiin ja niihin kiinnitettiin ohueen rimakehikkoon pingotettu pellavakangas. Sen jälkeen kangaspinta paperoitiin ja maalattiin alkuperäisen sävyn mukaan. Kattolaudoituksen hilseilevät liimamaalit kiinnitettiin ja paikattiin.
Restauroinnin yhteydessä huvimaja kunnostettiin myös ulkopinnoiltaan. Kun vanha huopakatto purettiin, alta paljastui alkuperäisen uralautakaton alempi lautakerros. Ehjät vanhat laudat jätettiin paikoilleen, niiden päälle asennettiin tuohikerros vedeneristeeksi ja päälle laitettiin kaksi kerrosta uralautoja, jotka tervattiin lopuksi.

Huvimajan päädyn aurinkoaiheinen koristelu palautettiin väritutkimuksen perusteella alkuperäiseen asuunsa. Aurinko on ilmeisesti peräisin Nissenin perheen ajoilta, jolloin huvimaja toimi perheen tyttärien leikkimökkinä ja sitä kutsuttiin Solkullaksi.

Tamminiemen verkkosivuille