Urajärven kartano, Asikkala
Hieno kartanokokonaisuus on rakentunut 1700-luvulta lähtien Urajärven rantaan, kapealle niemelle 1700-luvulta lähtien rakentunut kartanoalue käsittää useita asuin- ja talousrakennuksia, puutarhan sekä englantilaistyylisen maisemapuiston. Alueelle rakennettiin 1950-luvulla Olof Hanssonin suunnitelmien mukaan Helsingin yliopiston varastokirjasto sekä tutkija-asuntola.
Urajärven kartano. Kuva: Marja Ivars, Museovirasto.
Urajärven kartano sijaitsee Asikkalan Urajärven kylässä noin 50 kilometrin päässä Lahdesta vanhan Viipurintien varrella. Kartanon päärakennuksen rakentaminen on aloitettu 1806 ja alkuaan se oli mansardikattoinen, yksikerroksinen, punaiseksi maalattu hirsirakennus. Nykyisen vaakavuoratun empireasunsa rakennus sai vuoden 1840 tienoilla. Uuden aumakaton alle saatiin toisen kerroksen ikkunarivistö. Myös alakerran ikkunoita suurennettiin ja talo sai syvän okrankeltaisen sävyn.
Pohjoiseen aukeavan miespihan sivuilla ovat mansardikattoinen sivurakennus sekä aittarivi ja jääkellari. Aittarivin takana on herrasväen käytössä ollut käymälä. Rakennusten puuainekseen tehdyn dendrokronologisen iänmäärityksen mukaan sivurakennuksesta ja aittarivistä löytyy hirsiä, jotka on veistetty talvikaudella 1787-1788 kaadetuista puista. Käymälän rakennusajankohta ajoittuu päärakennuksen valmistumisen aikoihin, rakennuspuut on kaadettu vuonna 1814.
Kartanoalueen rakennusten iänmäärityksessä on hyödynnetty dendrokronologiaa, puiden vuosirengasajoitusta. Kuvassa on hirrestä kairattu näyte, josta vuosilustot tutkitaan. Kuva: Marja Ivars, Museovirasto.
Karjapihan talousrakennukset myötäilevät niemenkärjen itäreunaa. Hiukan kauemmaksi päärakennuksesta sijoittuva hirsirakenteinen tallirivi on rakennettu samoihin aikoihin päärakennuksen kanssa. Sitä on luultavimmin laajennettu tai korjattu 1840-luvulla, sillä dendrotutkimuksissa rakennuksesta löytyi kahta eri-ikäistä hirttä. Tallirivin viereen rakennettu suuri kivinen navetta on luultavasti 1800-luvun puolivälin tienoilta. Kivinavetan vieressä on nykyisin kahvilana toimiva meijerirakennus, palkollisten asuinrakennus ja väensauna 1820-luvulta.
Pihapiirin uudempia rakennuksia ovat entinen herrasväensauna 1900-luvun alusta sekä liiteri ja uimakoppi. Karjapihan rakennuksia vastapäätä, peltoaukean toisella puolella, sijaitsivat aikanaan tilanhoitajan talo, aitat ja riihi. Rakennukset purettiin 1950-luvulla ja paikalle sovitettiin uudisrakennukset Helsingin yliopiston kirjaston käyttöön.
Lilly ja Hugo von Heidemanin Euroopan matkalta saadut vaikutteet yhdistyivät säveltäjä Wagnerin ihailuun Urajärven englantilaistyyppisen maisemapuiston suunnittelussa. Siellä on pieniä siltoja, tekosaari ja raunioportti. Polku johdattaa kävijän niitylle, jonne on pystytetty antiikin temppeliä jäljittelevä hautamuistomerkki. Polku nousee korkealle näköalapaikalle, Valhallaan. Sinne rakennettiin 1913 puoli ympyränmuotoinen temppeli Wagnerin syntymän satavuotisjuhlan kunniaksi.
Suomen vanhin kartanomuseo - sata vuotta museohistoriaa
Urajärven kartanon viimeisiksi yksityisiksi omistajiksi jäivät seitsemännen polven von Heidemanit, sisarukset Axelina Fredrika Amalia eli Lilly (1849-1917) ja Hugo Oskar Alexander Magnus (1851-1915). Ajatus kartanomuseosta oli ilmeisesti ollut Hugo von Heidemanin mielessä hänen viimeisinä vuosinaan. Tätä silmällä pitäen sivurakennukseen sisustettiin museohuoneet, "Muistojen hiljainen talo", joiden kantava teema oli von Heideman-suvun sotilaallinen menneisyys, erityisesti osallistuminen Suomen sotaan.Hugo von Heidemanin kuoltua uudenvuodenaattona 1915 hänen sisarensa myi kartanon Suomen Muinaismuistoyhdistykselle, jotta se kartanomuseoksi muutettuna pääosin säilyisi muuttumattomassa asussa. Tosiasiassa Lilly von Heideman lahjoitti Muinaismuistoyhdistykselle myös ne varat, joilla yhdistys saattoi lunastaa kartanon ja siihen kuuluvan maa-alueen. Pian kaupan solmimisen jälkeen, syyskuussa 1917, Lilly von Heideman kuoli. Urajärven kartanomuseo, lajissaan kaiketi Suomen ensimmäinen, avattiin yleisölle kesällä 1928, ja siitä lähtien se on ollut kesäisin avoinna yleisölle joitakin korjaustöiden aiheuttamia katkoksia lukuun ottamatta. Suomen Muinaismuistoyhdistys omisti Urajärven kartanon vuodesta 1917 vuoteen 1986, jolloin se luovutettiin Museoviraston hallintaan.
Laajaa restaurointihanketta pohjustettiin perusteellisilla tutkimuksilla
| Vuosien 2008-2013 kunnostus- ja konservointihanke (URAMUS) on kartanon museoaikaisen historian mittavin. Urajärven kartanokokonaisuutta on tutkittu ja kunnostettu monipuolisena ja kiinnostavana vierailukohteena, Urajärven kartano- ja kulttuuripuistona. Kirkasvetisen Urajärven rannoille levittyvillä tiluksilla kartanon entisten asukkaiden elämä, esineet, rakennukset, luonto ja museohistoria yhdistyvät nykypäivään ainutlaatuisella tavalla. Tavoitteena on kehittää kartanomuseosta kulttuurimatkailullisesti kiinnostava ja uusia kohderyhmiä houkutteleva tutustumiskohde. Kesällä 2008 URAMUS-työryhmä aloitti työnsä hankesuunnittelulla. Museon suljettua ovensa syksyllä tehtiin kaikkein kiireisin korjaustyö, uusittiin päärakennuksen peltikatto. Yksi hankkeen tärkeimmistä tavoitteista on ollut Urajärven laajan esinekokoelman inventoinnin tarkistaminen ja täydentäminen sekä kokoelman säilymisen ja käytettävyyden turvaaminen. Urajärvi-kokoelmassa on lähes 4000 esinettä ja valokuvaa sekä noin 20 hyllymetriä kirjoja ja noin 6 hyllymetriä arkistomateriaalia. Lisäksi on useita kookkaita ajokaluja. Tämän ehjän aidon kokonaisuuden säilyttäminen Urajärvellä on tärkeää. Kirjavarastona 50 vuotta toimineen kartanon kivinavetan saaminen museoesineiden kokoelma- ja esittelytilaksi mahdollistaa toiminnallisen kokonaisuuden parantamisen. Alkuperäinen esineistö, joka ei ole näytteillä (alkuperäistekstiilit, tapetit, puistopatsaat), on siirretty asianmukaisiin tiloihin. |
 Kartanon vintillä on säilynyt lukuisa määrä remonteissa ylijääneitä tapetteja. Värinsä hyvin säilyttäneet tapetit ovat auttaneet selvittämään kartanon värimaailmaa 1800-1900 -lukujen taitteessa. Kuva: Kerttuli Hoppa, Museovirasto. Kartanon elämää on tallennettu valokuvaamalla. Runsas kuvakokoelma on ollut hankkeessa tärkeä tietolähde. Kuva: Marja Ivars, Museovirasto. |
Restauroinnin kohteena on von Heidemanien lahjoittama kokonaisuus siinä tilassa, missä se oli 1917. Tavoitteena on ollut luoda tiloihin samanlainen värimaailma ja tilavaikutelma kuin tutkimusten perusteella olemme päätelleet olleen 1917. Keskeiset tietolähteet tämän tilanteen varmistamiseksi ovat 1917 inventointipiirustukset ja -luettelot, perukirjat sekä Lilly ja Hugo von Heidemanin arkisto ja laaja valokuvakokoelma. Mustavalkoiset valokuvat ovat saaneet värinsä, kun rakennuspintoja on töiden edetessä jouduttu avaamaan eri syistä. Karmilistojen, maalikerrosten ja pahvipintojen alta on paljastunut kuvista tuttuja kuvioita ja toisiinsa sointuvia värejä. Erityinen ilo ovat olleet vintillä hyvin säilyneet, aikoinaan ylijääneet tapettirullat ja boordit. Ilman niitä tuskin olisi pystytty tekemään seiniltä kadonneista tapeteista digitaalisia kopioita, tai ainakin väreistä olisi tullut alkuperäisiä paljon vaisummat. Suuri osa tästä tutkimuksessa auttaneesta aineistosta on hankkeen aikana digitoitu.
Rakennukset ja puutarha vaativat säännöllistä kunnossapitoa
Konservointi- ja restaurointityön lisäksi kartanolla on huolehdittu museo- ja käyttörakennusten sekä puiston ja metsän peruskunnossapidosta. Pärekattoja on korjattu tarpeen mukaan, suuritöisimpinä niistä aittarivin ja sivurakennuksen katot. Taiteilijoiden virkistyskäyttöön varatussa rantamajassa uusittiin sähköt, rakennettiin uusi kuisti ja maalattiin ulkoverhous sekä ikkunat ja ovet.Portit ja aidat, laiturit ja portaat tarvitsevat jatkuvaa kunnossapitoa. Puutarhassa kiertelevät polut kasvavat nopeasti umpeen ilman vakituista hoitoa. Kesällä 2012 kaikki puutarhakäytävät kunnostettiin kuorimalla nurmettunut pintakerros pois ja ajamalla tilalle uusi hiekkakerros.
Oppilaitosyhteistyö on tuottanut hyvää tulosta
Laajaan hankkeeseen on mahtunut myös paljon oppilaitosyhteistyötä. Projekti on tarjonnut kiinnostavan työharjoittelupaikan useammallekin korkeakouluopiskelijalle, ja lisäksi kartanolla on järjestetty käytännön kursseja yhteistyössä Metropolia ammattikorkeakoulun kanssa. Tällaisten kurssien satoa ovat mm. kaksi konservoitua rekeä, vinttikamarin tutkimus ja konservointisuunnitelma sekä sivurakennuksen tapettien digikopioiden valmistus. Hankkeen tiimoilta on valmistunut myös kuusi opinnäyte- ja seminaarityötä.Restauroinnin etenemistä on seurattu blogin kautta
Ajatus blogin perustamisesta virisi kesän 2010 jälkeen, kun hankkeessa mukana olevia alkoi houkuttaa mahdollisuus jakaa kartanon salaisuuksia hiukan tavallista laajemmalle. Kartanosta ja sen restauroinnista kiinnostuneita tuntui olevan paljon, ja työmaan arkipäivä parisataavuotiaalla kartanolla poikkeaa monella tapaa tavallisesta talonrakennuksesta.Kartanolla on vuosien aikana ollut töissä monen eri alan asiantuntijaa, jotka myös ovat kantaneet kortensa kekoon ja kirjoittaneet pienen artikkelin omasta osuudestaan kunnostustöissä. Kunnostusprojektin työkuvausten lisäksi blogissa on päässyt vauhtiin tutkija Jouni Kuurne. Kiehtovat ja huolellisesti taustoitetut kirjoitukset valottavat Lilly ja Hugo von Heidemanin värikästä elämää ja ajatusmaailmaa vuosisadan vaihteen Suomessa ja Euroopassa. Oman vivahteensa teksteihin tuovat suorat päiväkirjalainaukset, Hugo von Heidemanin ääni sadan vuoden takaa. Jouni Kuurneen blogitekstit julkaistaan keväällä 2013 osana Urajärven julkaisusarjaa. Blogin kirjoittamista on tarkoitus jatkaa projektin loputtuakin osana aktiivista Urajärven kartanoa ja kulttuuripuistoa. Blogi löytyy osoitteesta urajarvenkulttuuripuisto.fi.
Lilly ja Hugo von Heidemanin koti - päärakennus
| Päärakennuksen kunnostus- ja konservointityöt aloitettiin laajalla rakennusosa- ja pintatutkimuksella, jota on täydennetty ja tarkistettu työn kuluessa. Oman haasteensa konservointitöille kartanolla asettaa pitkä ja pimeä talvi. Kartanolla on talvisaikaan vain kuivanapitolämmitys, ja pakkaskaudella lämpötila putoaa reilusti nollan alapuolelle. Töitä on mahdollista tehdä käytännössä vain kesäisin. Sekä aikaisin keväällä että myöhään syksyllä tiloja joudutaan lämmittämään irtopattereilla jotta työolosuhteet pysyisivät kohtuullisina. Kartanolla on vain työsähköt, joten myös työmaavalaistus on hoidettava irtovalaisimin. Ensimmäisenä kesänä kartanolla tehtiin koeluonteisesti vain yhden huoneen konservointi, ja töissä oli kesäkuukausina vain kaksi konservoinnin opiskelijaa. Seuraavina vuosina niin työ- kuin henkilömäärääkin on kasvatettu reippaasti ja työaikaa kartanolla pidennetty toukokuun alusta lokakuun loppuun. Raportointi ja seuraavan kesän töiden suunnittelu on tehty talvikaudella. Tyypillisesti työmaalla on työskennellyt kymmenkunta eri alan osaajaa eri yrityksistä. Lyhyen työkauden ja mittavan työmäärän vuoksi töiden suunnittelu ja aikatauluttaminen on ollut erityisen tärkeää. Päärakennuksessa töitä on tehty pääosin huone kerrallaan, ja edellisenä kesänä on jo varustauduttu seuraavan kesän töihin tekemällä esinesiirtoja, tutkimusta ja dokumentointia suunnittelun pohjaksi. Myös 1970-luvun restaurointeja on konservoitu, sillä niiden poistamiselle kaikkialta ei ole lateksimaalipinnoista huolimatta ollut syytä. Ainoa poikkeus tästä tehtiin salissa, jossa koko huoneen ilme haluttiin kohentaa. 1970-luvulla maalattu pahvi jätettiin alle ja seinät pinkopahvitettiin. Halutun kaltaista punaista tapettia 1900-luvun alusta ei ollut mahdollista enää saada, joten tilalle teetettiin sitä muistuttava paperitapetti Toijalan tapettitehtaalla. Liki tunnistamattomaksi haalistunut, salia kiertävä leveä maisemaboordi konservoitiin ja päätettiin säilyttää in situ suojassa uuden kopion alla. Boordikopio valmistettiin hyödyntämällä uutta tekniikkaa. Kartanon ullakolla hyvin säilynyt ja värinsä säilyttänyt boordirulla digitoitiin Kansallisarkistossa. Skannattu boordi yhdisteltiin 3,5 metriä pitkiksi kuvanauhoiksi, värit säädettiin mahdollisimman tarkoin alkuperäiseen vertaamalla ja kuvat tulostettiin valokuvapaperille. Tulosteen värinkesto testattiin vielä valorasituskokeella ja kiinnitettiin testimielessä vuodeksi kartanon saliin ennen lopullisen version valmistusta. Oikeastaan salissa on nyt siis monta valokuvaa samasta A0-kokoisesta palasta alkuperäistä boordia. Samaa tekniikkaa hyödynnettiin myös sivurakennuksen kahden huoneen tapetteihin. Väri- ja pintatutkimusten avulla on selvitetty vuoden 1917 aikaisten pintojen sävyt ja maalattu niiden mukaisesti pääosin uudelleen. Joistakin rakennusosista on 1900-luvun alun pinta pystytty ottamaan esiin ja konservoimaan päällimmäiset kerrokset poistamalla (esim. keittiön ovet ja ikkunoiden vuorilistat). Kaikki poistetut |
 Konservointi- ja kunnostushankkeessa on tarvittu monenlaisia taitajia. Konservaattori Tanja Lindfors ootraa keittiön seinää kesällä 2012. Kuva: Kerttuli Hoppa, Museovirasto. Päärakennuksen salin boordista valmistettiin kopio uutta tekniikkaa hyödyntäen. Alla alkuperäinen boordi, päällä koevedoksia. Kuva: Nanna Kymäläinen, Museovirasto. Salin haalistunut boordi konservoitiin ja suojattiin. Päälle kiinnitettiin boordista valmistettu kopio ja hopeoidut koristelistat konservoitiin. Viimeistelytöissä restaurointimestari Elina Wirkkala. Kuva: Nanna Kymäläinen, Museovirasto. Kankuri Annette Hägg toi ensimmäisen valmistuneen oviverhon sovitukseen Urajärvelle, konservaattori Aki Arponen avustaa koeripustuksessa. Kutominen on hidasta ja vaatii tekijänsä herpaantumattoman huomion, vuoden aikana ehtii valmistua vain 4 verhoa. Kuva: Nanna Kymäläinen, Museovirasto. |
Joitakin museoaikana eri syistä poistettuja rakennusosia on tehty uudelleen. Näitä täydennettyjä uusia rakenteita ja pintoja ovat päärakennuksen kuistin portaat, keittiön katto- ja seinäpinnat, salin seinäpinnat, sivurakennuksen kuisti ja kunniahuoneen ja eteisen seinäpinnat. Kaikki uudet rakenteet ja pinnat on mahdollista poistaa alla olevia turmelematta. Kaikki pinnat kalusteita lukuun ottamatta on puhdistettu ja von Heidemanien kotiin kuulumattomat esineet on viety pois.
Museotilojen kalustus tehdään 1917 inventointiluetteloiden perusteella. Kalusteita on konservoitu ja verhoiltu saman periaatteen mukaisesti kuin, miten seinäpintojakin on uusittu. Ruokasalin 1813 (?) valmistetun astiakaapin päällimmäiset kerrokset on poistettu, jotta esiin saatiin kaapin koristedetaljit. On pyritty siihen värivaikutelmaan, joka vallitsi vuonna 1917, kun päärakennus oli juuri kunnostettu ja sivurakennuksen museohuoneet sisustettu. Aivan samanlaisia verhoilukankaita ei ole voitu tuottaa. Salin oviverhojen katsottiin olevan niin oleellinen osa salikokonaisuutta, että ne teetetään langantarkkoina kopioina. Myös tyynynpäällisiä on kirjailtu mallin mukaan. Rullaverhoja on teetetty 1910-luvun mallia ja sävyä mukaillen.
Lopullisesti on jouduttu hävittämään vain homehtuneita pahvi- ja tapettipintoja päärakennuksen peräkamarista ja läntisestä ullakkohuoneesta. Läntisen ullakkohuoneen pahvit lukuisine tapettikerroksineen siirrettiin kokonaisuutena säilytykseen tallirivin vintille. Peräkamarin 1970-luvulta peräisin ollut maalattu pinkopahvi sen sijaan oli aggressiivisesti kasvavan homeen vuoksi hävitettävä. Ennen pahvien irrottamista huone dokumentoitiin huolellisesti valokuvaamalla ja hävitettäväksi tuomitusta pahvista otettiin talteen pieni näytepala. Päärakennuksen museotilojen sisäilmaolosuhteiden parantamiseksi on uuneihin asennettu vastukset.
Muistojen hiljainen talo - von Heideman -suvun museo
| Sivurakennus on museoaikana kokenut monenlaisia uudistuksia ja sen sisustukset ovat muuttuneet museopedagogisten suuntausten mukaan. Rakennusta muutettiin 1950-1960-luvuilla vastaamaan ihannetta 1700-luvun asuinrakennuksesta. Lilly ja Hugo von Heidemanin luoma värimaailma, sisustus ja museon alkuperäinen ajatus von Heideman -suvun glooriasta painuivat taka-alalle. Näkyvimmät tämän ajan muutoksista olivat rakennuksen umpikuistin purkaminen, pohjoispäädyn palvelusväen asunnon sisäänkäynnin tukkiminen ja pohjoispäädyn asunnon väliseinien purkaminen ja tilan lavastaminen talonpoikaistuvaksi. Rakennukseen tehtiin tuolloin lautakatto. Sivurakennuksen interiöörien restaurointitöiden oli tarkoitus ajoittua kesälle 2011. Hankkeen tavoitteena oli palauttaa von Heidemanien museomiljöö alakerroksen kolmeen huoneeseen. Salissa 1900-luvun alusta asti säilyneet tapetit konservoitiin ja Hugo von Heidemanin luonnostelema muhkea takka puhdistettiin paksun vaalean kalkkimaalin alta takaisin alkuperäiseen sinertävään kivijäljitelmäpintaansa. Samalla aloitettiin työt myös |
 Kuisti rakennettiin takaisin vanhalle paikalleen. Anssi Tammivainion ja Samuli Poutasen verstas toimi vanhoilla ulkorapuilla. Kuva: Juha Toivio.
Viisi miestä ja viisi vasaraa. Sivurakennus sai uuden pärekaton alle kahdessa viikossa. Kuva: Kerttuli Hoppa, Museovirasto.
|
Keväällä 2013 aloitettiin interiöörien restaurointi. Eteiseen ja kunniahuoneeseen teetettiin edellisten talvien aikana tapettifragmenttien mukaan kopiotapetit. Vanhojen valokuvien ja väritutkimusten avulla määriteltiin ovien ja karmilistojen värit ja myös niiden maalaustyö teetettiin jo talven aikana verstastyönä. Molemmissa huoneissa boordi jätettiin kiinnittämättä, sillä alkuperäisen kaltaisia ei ollut mahdollista saada. Salin konservointityöt viimeisteltiin loppukesällä ja kaikki kolme museohuonetta saatiin suunnitelmien mukaisesti valmiiksi. Sivurakennuksen kalusteet ja sisustukset palautetaan 1900-luvun alun mukaisille paikoilleen.
Umpikuisti, joka rakennuksesta oli purettu noin 50 vuotta aikaisemmin, rakennettiin uudelleen paikoilleen. Mitoituksessa ja suunnittelussa hyödynnettiin rakennuksen ulkoverhoukseen jääneitä merkkejä entisestä kuistista sekä vanhoja valokuvia, piirroksia ja säilyneitä osia. Kuistista oli säilynyt useampikin vanha osa ja kaluste: ikkuna, istuinpenkit, muutama verhouslauta, ulko-ovet ja katonharjaa koristanut puinen lohikäärme. Ikkuna oli niin hyvin säilynyt, että se konservoitiin ja laitettiin paikoilleen kuistin pohjoisseinälle, eteläseinälle tehtiin kopio. Ovet olivat pahoin lahonneet ja ne säilytettiin fragmenttina. Uudet, kopiona vanhoista tehdyt ovet valmistuivat talvella 2012 puusepänverstaalla. Kuistin maalisävyt selvisivät säilyneistä verhouslaudoista ja väritutkimuksista. Tunnelma aurinkoisella kuistilla on kuin Carl Larssonin maalauksissa. Kuistin valmistuttua koko rakennus sai uuden pärekaton ja lohikäärmeen kuistin katonharjalle.
Kulttuuripuisto on entistä helpommin saavutettavissa
Puiston ja puutarhan kunnostus- ja restaurointisuunnitelma on tehty vuonna 1992. Se tarkennetaan ja muokataan uutta yleisötoimintaa palvelemaan. Alueelle on kunnostettu opastettu rantapolku. Saavutettavuutta on parannettu myös muita kulkuväyliä kunnostamalla.
Urajärven kartanon verkkosivuille