Poroerotusaitojen kunnostushanke, Lappi

Museovirasto on kunnostanut työministeriön tuella vuosien 1985-92 aikana Lapissa neljä poroerotusaitakokonaisuutta. Korjauskohteiksi on valittu sijainniltaan, historialtaan ja rakenteeltaan toisistaan poikkeavia ratkaisuja. Lisäksi on korjattu käyttökuntoon kaikki erotusalueiden tuntumassa olleet kämpät, joiden vanha hahmo ja mitat ovat olleet saatavissa.

Sallivaaran poroerotusaita Lemmenjoen kansallispuistossa on yksi Lapin maineikkaimmista erotuspaikoista. Kuva: Hannu Vallas, Lentokuva Vallas.

Lapin häviävää rakennuskulttuuria

Poroerotusaidat ovat maamme pohjoisimmalle osalle tyypillistä rakennuskulttuuria ja kertovat Lapin keskeisimmästä elinkeinosta. Viime vuosikymmeninä poronhoidossa on tapahtunut muutoksia, joiden myötä perinteiset aidat ovat monin paikoin jääneet tarpeettomiksi ja vaille huolenpitoa.

Ennen poroerotusten alkua poromiehet kulkivat viikkojen ajan kairoissa kokoamassa porot tokkaan. Tokka kuljetettiin erotuspaikalle siulojen, maastoon rakennettujen kilometrien pituisten aitojen avulla. Aidat piti rakentaa hyvin vahvarakenteisiksi, jotta ne kestivät valtavien porotokkien paineen. Lopuksi porot päätyivät kirnuun, pieneen pyöreään aitaukseen, josta kukin poromies otti poronsa ja kuljetti ne omaan aitaukseensa. Erotuspaikkojen tuntumaan rakennettiin usein myös kämppiä, joissa yövyttiin erotuksen aikana.

Aitoja kunnostettiin satoja metrejä

Museovirasto on kunnostanut neljä poroaitaa, joista kolme on hirsirakenteisia ja yksi luonnonkivistä rakennettu. Sallivaaran ja Sammalselän hirsirakenteiset aidat olivat hyvin huonokuntoisia ja monin paikoin romahtaneita, joten ne jouduttiin rakentamaan osittain uudelleen vanhan mallin mukaan. Saarivaaran erotuspaikalla puolestaan kunnostettiin 400 metriä honkahirsistä rakennettua, liki satavuotiasta perkka-aitaa ja 500 metriä riukuaitaa. Kaikkien näiden kohteiden tuntumassa kunnostettiin myös useita vanhoja hirsikämppiä.

Saarivaaran honkahirsistä rakennettu perkka-aita oli restauroinnin alkaessa liki satavuotias. Samassa kohteessa kunnostettiin myös kolme kämppää ja hevossuoja. Kuva: Veijo Laine, Museovirasto.

Ertiqvarrin poroerotusaidan rakennusaineena oli käytetty tunturista saatuja luonnonkiviä, joista oli ladottu noin 1,5 m korkuinen aitaus. Vain tokan johdeaidat eli siulat oli tehty kuruista kerätyistä katajista. Syksyllä 1991 toteutetuissa korjauksissa tärkeimpänä työnä oli aidasta pudonneiden kivien latominen paikoilleen sekä aidan oikaisu.